torstai 25. marraskuuta 2021

Oliko Jeesus "kodin, uskonnon ja isänmaa" -aatteen kannattaja?

Luulen, että Hän taitaa olla piirun verran enemmän uskonveljet ja sisaret yhteisön peukuttaja kuin otsikon mainitsemia miehiä. 

Hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta, jonka tähden hän käskee laittaa miekat tuppen, eikä antanut tukea aikalaisilleen näiden haaveillessa juutalaisvaltion renesanssista. 

Jeesus ei ollut ajan tavan mukaisesti koti-ihminen. Päinvastoin. Vaimo ja lapset jäivät hankkimatta. Hän eli kiertävän saarnamiehen elämää seuraajiensa kanssa. Messias-tehtävä ajoi kaiken edelle, jonka johdosta lapsuuden perheen suhde häneen oli välillä koetteilla.  

"Kun Jeesuksen omaiset kuulivat tästä, he lähtivät hakemaan häntä pois, sillä he luulivat Jeesuksen olevan sekaisin." (Mark. 3:21/ 2020)

Jeesuksen lapsuuden ajan lähipiiri koki myös luultavasti tulleensa syvästi loukatuiksi kun Mestari julkisesti totesi, että "se, joka toteuttaa Jumalan tahdon, on minun veljeni, sisareni ja äitini."
(Mark. 3:31-35/ 2020) Nämä sanat lausuttiin siinä yhteydessä kun nämä pyysivät lupaa tavata hänet. Jeesus asettikin hengellisen sukulaisuuden merkittävämmäksi kuin veri- tai muut siteet. 

Vapahtajan opetuksissa esiintyy hyvin usein hyperpolaa, liioittelevaa, yliampuvaa esitystä, jotta hänen sanomansa menee radikaalisuudessaan perille. Tällainen on mm. oheinen Luukkaan tallettama sana.

"Minun oppilaani ei voi olla kukaan, joka ei vihaa isäänsä, äitiään, vaimoaan, lapsiaan, veljiään ja sisariaan." (14:26)

Opettajaksi Jeesus vihaamaan läheisiään? 

Ei opeta. Hän opettaa tarvittaessa priorisoimaan elämässä tärkeysjärjestyksiä. Hän samassa yhteydessä opettaa:

"Minun oppilaani ei voi olla kukaan, joka ei kanna ristiään ja seuraa minua." ( j.27) 

Jeesus asettaa kuulijansa seinää vasten. 

Kulttuuri-, tapa- tai sunnuntaikristillisyys eivät välttämättä merkitse sitoutumista persoonaan, Jumalan Poikaan. Häneen, joka on: tie, totuus ja elämä, Hyvä Paimen, elämänleipä, A & O, Jumalan karitsa, ristille ylennetty Ihmisen Poika jne.  

Kristus ravistelee kuulijoitaan ja kysyy ketä seuraat silloinkin kun:

"Isä joutuu vastakkain poikansa kanssa ja poika isänsä kanssa. Äiti joutuu vastakkain tyttärensä kanssa ja tytär äitinsä kanssa. Anoppi joutuu vastakkain miniänsä kanssa ja miniä anoppinsa kanssa."
(Lk. 12:53) 

Häntä kiinnostaa: "Olenko minä sinulle rakas?" 

Jeesuksen sanat miehelle, joka halusi haudata isänsä ennen kuin liittyisi Jeesuksen seuraajien joukkoon on pysäyttävä:

 ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa.” (Lk. 9:59-60

Mies laitettiin arvopriorisoinnin keskelle. 

Nyt Jeesus kutsuu, juuri nyt! Onko Elämän Herran kutsu minulle tärkeämpää kuin hautajaiset? 

Jeesus ei väheksy surua ja lähimmäisen viimeisen matkan kunnioittamista. Kyse on Jumalan kutsusta. Jos se tulee elämässäni keskelle ilon tai surun aikaa niin mitä silloin vastaat? Sanotko näin:

- Pidä minut estettynä. Nyt on epäsovelias aika. Olen täynnä surua/ iloa. 

Ortodoksinen liturgia kehottaa toistuvasti kirkkokansaa: "Antakaamme itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen Jumalan haltuun." 

Annanko elämäni Hänen kaitselmuksensa haltuun silloinkin kun aika ei olisi omasta mielestäni otollinen? Otanko vastaan sanoman silloin kun Jumala erityisesti minua lähestyy?

"Kyllä" ei ole useinkaan ole itsestään selvä vastaus näiden kysymysten äärellä.

Jeesus lähetti opetuslapsensa kenttäharjoitteluun ohjeistaen heitä:

”Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne.” (Matt.10:14-15) 

Isänsä menettänyt sureva mies asetettiin tähän tilanteeseen: ottaako hän vastaan Kristuksen sanat, kutsun seurata Häntä. 

Herra nimeää tällaisia erityisiä Jumalan lähestymisensä aikoja "etsikkoajoiksi" (Lk. 19:44). 

Hyväksyikö surun murtama mies kahdella jalalla kävelevä Jumalan valtakunnan kuninkaan kutsun vaikka se maksaisikin ja hänelle hautajaisten skippaamisen? Raamattuhan kehottaa: 

"Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on." (Jes. 55:6)

Jeesus oli ja on ja tulee olemaan radikaali.

Hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta. 

Jeesus kutsuu Pietarin ja
Andreaksen seuraajakseen.
   





















Hän ei taida olla kodin, uskonnon ja isänmaan kannattajia siinä merkityksessä miten me asiaa hahmottelemme. Kristus on kaikessa enemmän kuin koskaan ymmärrämme. 

Herra myös käsittää sen, että me ihmiset tarvitsemme täällä ajan keskellä kodin ja maan. Kristus edustaa hyvin tiukkaa linjaa Jumalauskon suhteen: vain Jeesuksen kautta sen voi löytää. 

Hyvät ja vastaanotettavat ovat nämä pyhän apostoli Paavalin sanat:

"Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa." (2.Kor.5:18-20). 

Teologian tohtori Petri Piiroinen on todennut kirjassaan "Pohdintaa polulla": 

"Häneen nimeensä kastettuina - kuitenkin joskus on tehtävä ratkaisu siitä, seuraammeko Kristusta todellavai emme." (s.38)

sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Ryöstääkö luterilainen kirkko ortodokseilta ikonimaalauksen?

Lutherin eväät taitavat olla syöty loppuun kun otetaan jo naapurin ruokakomeron antimet omaan pöytään. Onko ekumeniasta tullut ryövärien luola?  

» Espoon tuomiokirkkoseurakunnan ikonipiiri kokoontuu...» 

Lue alta Kotimaan artikkeli.
 





















 

Millaiseen kontekstiin ikonimaalaus kuuluu?


Ikonimaalaus kuuluu seitsemän synodin kirkon (siis ort.) jumalanpalveluksen, teologian, patristiikan ja sakramentaalisen elämän sisään, joka on sen synnyttäjä ja kasvattaja. 

Ei se ole syntynyt reformaatioliikkeen piirissä, joka sai alkunsa vasta 1500 vuotta sen jälkeen kun ikonit olivat jo idän kirkon arkielämässä mukana. Päinvastoin! Reformaatio leikkasi itsensä irti seitsemän synodin näkemyksistä hyväksyen siitä itselleen ainoastaan valikoimansa osat.
 

Idän patristinen kirkko sen sijaan on se "kirkollinen kohtu", joka on saanut pyhien asioiden kuvaamiseen siemenen Jumalalta, jota se on puolestaan kantanut rukouksen ja teologian lapsivedessä. Jakamattoman kirkon napanuora on ruokkinut tätä iduillaan ollutta muotoa kuvata "sanomatonta" taiteen keinoin.
 

Hengellisen  genetiikkansa ikonimaalaus on saanut ortodokseilta, jotka sen jälkeen taistelivat ikonien puolesta ikonoklasmia vastaan. Idän pyhät ihmiset ovat olleet ohjaamassa tätä traditiota oikeaan suuntaan ja varjelleet sen hengellistä tehtävää oikeassa ympäristössä.

Ikoneiden ryöstö oikeasta pesästä muualle tekee karhunpalveluksen


Ikonimaalausta ei tule kuljettaa "nallekarkiksi" ulos sellaisiin yhteisöihin, jotka eivät edusta ja sitoudu siihen teologiaan, traditioon ja rukoukselliseen kontekstiin mihin ikonit ovat aina kuuluneet. 


Oheinen artikkeli on jo "vanha" mutta tuskinpa tämä asetelma on vuosien saatossa muuttunut. 
Lehtijutun mukaan luterilaiset papit ovat alkaneet luennoida ikoneista ja myös siunata niitä käyttöön. Vaikka opetus varmasti onkin asiallista niin samalla aivan huomaamatta tapahtuu ikoneihin liittyen karhunpalvelus. Ne irrotetaan siitä yhteydestään mihin ne ovat syntyneet ja kuuluvat. 

Muinaiset ristiretket


Tälläinen trendi murehduttaa minua syvästi ja tuo mieleeni ristiretkien yhteydessä tehdyt ryöstöretket Konstantinopoliin, jolloin idän kirkon varjelemia pyhiä aarteita kulkeutui länteen suuria määriä.

Ortodoksinen Bysantti tuki alussa lännessä suunniteltuja ristiretkiä siinä toivossa, että Pyhä maa saataisiin vapautetuiksi islamilaisista, ja Allahin nimissä tehtyjen valloitusten eteneminen saataisiin katkaistua. Myös pelättiin, että muslimit tuhoaisivat kristittyjen pyhiä paikkoja Jerusalemissa. Tämäkin mahdollisuus haluttiin estää.

Yhteinen tavoite onnistui ja Jerusalem saatiin vuonna 1099 kristittyjen haltuun. 
Mutta Bysantin suhde ristiretkeläisiin muuttui myöhemmin kun nämä alkoivatkin himoitsemaan veljiensä omaisuutta idässä. Ristiretkeläisten huono ja ryöstelevä käytös viilensi Itä-Rooman suhteet keisarikunnan läntiseen osaan. Samalla tämä johti siihen, että Ortodoksisen ja Katolisen kirkon välit alkoivat vähitellen viiletä. Sillä lienee oma osuutensa siihen pitkään jatkuneeseen prosessiin, joka myöhemmin johti jakamattoman kirkon repeämään vuonna 1054 jKr.

Huomion arvoista on, että reformaatioliikehdintä syntyi vasta 500 vuotta näiden tapahtumien jälkeen Roomalaiskatolisen kirkon piirissä.


Moderni ristiretki-ilmiö syntyy?


Ortodoksinen ja Katolinen kirkko yrittivät löytää toisensa useampaan kertaan eronsa jälkeen. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui 1400 luvulla siinä vielä onnistumatta. Mutta käsi ystävyyteen oli ojennettu. 

Aika kului ja 1500 luvulla syntyi reformaatio, joka löi kristikunnan lisää hajalle. 

Pirstoutuneen kristikunnan yhteyden ja ykseyden löytämiseksi syntyi ensimmäiseen maailmansotaan johtaneiden syiden ja sodan jälkeisen ajan tapahtumien johdosta kehityskulku, joka synnytti
 Faith and Order ja Life and Work -liikkeet, jotka toivat eri kristillisiä tunnustuskuntia yhteen.

Tämä keskinäisen yhteyden toive yritettiin saada starttaamaan synnyttämällä Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN). Sen tavoitteeksi asetettiin rikki menneiden yhteyksien palauttaminen ja ykseyteen pyrkiminen.

Hanketta yritettiin saada liikkelle jo 1920 luvulla mutta maailmanlaajat poliittiset muutokset ja uusi sota siirsivät sitä. KMN:n synty pääsi toteutumaan vasta toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948. Se käynnisti virallisemmin eri tunnustuskuntien dialogit ja toisiinsa tutustumisen.

Ortodoksisella ja Katolisella kirkolla oli parhaimmat valmiudet kohdata toisensa monellakin tasolla. Olihan yhteistä historiaa ennen välirikkoa yli tuhat vuotta. Vuonna 1964 Kristuksessa olevat veljet mitätöivät toisilleen julistamansa kirkonkiroukset, jonka seurauksena valmistelujen jälkeen vuonna 1980 alkoivat kahdenkeskiset teologiset neuvottelut. Siinä suurin haaste muodostui pitkästä yli 900 vuoden mittaisesta erosta, jonka aikana oli tapahtunut paljon. Tämä aiheutti tarpeen teologisen dialogin huolellisesti läpikäynnille, joka sen vuoksi jatkuu edelleen, ja on edennyt rakkauden ja yhteisen rakentumisen hengessä. 

Sen sijaan ei vain vanhojen kirkkojen ja reformaatiosta syntyneiden kirkkojen väliset dialogit vaan myöskin reformaatiokirkkojen keskinäinen eri tunnustuskuntien välinen vuoropuhelu ei ole aina ollut onnistunutta. 
Toisten kotipesissä metsästelyä on neuvottelujen varjolla vuosikymmenten saatossa havaittu.

Toisenlaiseen kristilliseen perinteeseen tutustuminen, joka pääsääntöisesti on ollut hyvää ja rakentavaa on myös poikinut myös uudenlaisia "ristiretkiä ryöstöineen." Ne eivät enää tapahdu miekan tai huonon käytöksen leimaamana vaan niissä yhteyksissä toimitaan kuin pikkupojat linnunpesillä. Siepataan sieltä omaan reppuun toisten synnyttämät ja hautomat aarteet ja viedään ne omaan käyttöön. Ei hyvä!


Nyt ikonimaalaustradition tiimoilta on käymässä näin. Ei hyvä!

Ei tämä ole rikkimenneiden yhteyksien korjaamista vaan ryöstöretkeilyä toisen hengellisestä kodista. Ei hyvä!

Rakentavan ja luottamuksellisen dialogin, yhteyden ja kenties ykseydenkin etsiminen ei edisty tällä tavalla.    

maanantai 26. huhtikuuta 2021

"Sinä taidat olla taiteilijasielu"

Mie Mamren tammiston äärellä.
Kuva: Eetu Karjalainen  



















Muutama vuosikymmen sitten kun eräs puolituttu ihminen oli kulkenut hetken aikaa rinnallani niin hän sanoi lauseen, jota jäin pitkäksi aikaa maistelemaan. Ja teen kai sitä vieläkin.   

- Sinä taidat olla taiteilijasielu, vähän näyttäisi siltä.

Lyhyt lause. Sisäinen maailmani läikähti. Puhutaan sanojen mahdista. 

- Olen taivaanrannan maalari, jotenkin tuohon tapaan luultavasti kuittasin ajatuksen päättääkseni pidemmälle menevän pohdiskelun. 

Ei olisi pitänyt. 

Antautuminen tiedustelemaan mistä rinnallakulkija oli tehnyt sellaisen johtopäätöksen olisi ollut hedelmällisempää kuin kepeä kuittaus. Niillä valoilla mentiin mitkä silloin olivat. 

Lauseen sisältö jäi kuitenkin vaivaamaan. Se osui oikeaan. En osannut sovittaa sitä itseeni  sillä minulla oli kovin stereotypinen kuva taiteilijoista baskeripäisinä, villinä, vapaina, luomisen tuskassa, viininhöyryissä ja jalat ilmassa pyörivinä ailahtelevina persoonina. 

Olin työntänyt taideihmiset yhteen ahtaaseen lokeroon. Suomalainen perustyperä piirre. Eihän kukaan ihminen ole pelkkä yksi lokero! 

Perinteinen luonnetyyppijakokaan ei mene siten, että joku on vain ja ainoastaan flegmaattinen ihminen. Hän voi olla yhtäaikaa 40% sangviininen, 20 % flegmaattinen, 15 % koleerinen ja 25 % melankoolinen persoona. Sanalla sanoen ihminen on kuin baarimestarin tekemä juomasekoitus, cocktail. Eri luonteenpiirteet ja lahjakkuudet painottuvat hänessä eri tavalla kun kontekstit ja ympärillä olevat tunneilmastot vaihtelevat. 

Suomalaiseen lokerointiin opetettuun päähäni ei mahtunut se, että lääkäri voisi olla myös vapaa-aikanaan veneenrakentaja. Siis mitä suurimmassa määrin kädentaitaja ja suunnittelija eli taiteilija. 

Enkä kaupan ystävällisestä vaatemyyjästä osannut ajatella syytä siihen miksi hän on hakeutunut juuri sen tuoteosaston, tai kokonaisen vaatekaupan myyjäksi. Olen havainnut, että osalla heistä on rakkautta kauneuteen ja he osaavat lukea tekstiilien kieltä. Vaatemyyjässä saattaa olla aika iso ripaus taiteilijasieluisuutta. 

1990 luvulla julistustyön diakonina Seinäjoella. Raamattutunnit, jumalanpalvelussaarnat, sielunhoito, ja puhetilaisuudet tulivat tutuiksi. Kuva: Jyri Ketonen




Elämänpolkuni on kulkenut myös sellaisiakin teitä, että aikaisemman Suomen ev.lut. kirkon diakonin koulutukseni myötä minut johdatettiin julistustyöhön Kansanlähetykseen. Saarnasin jumalanpalveluksissa, pidin raamattutunteja, tein sielunhoitotyötä, kirjoitin hengellisiä tekstejä jne. Tätä tein kahdeksan vuotta. Viimeisin virkanimikkeeni kertoo jotakin tehtäväni sisällöstä. Olin "julistustyön diakoni." Rakastin hommaa. Siinä yhdistyi niin monta asiaa. 

Tehtävääni kuuluivat myös kotikäynnit. Näin hyvin erilaisia koteja. Ne avaavat ihmisestä paljon muutakin kuin sosioekonomisen aseman. 

Taiteiljasieluisuus teemaa ajatellen muistan erään vierailun. Minut oli sielunhoitoon liittyen pyydetty erääseen kotiin. Henkilö, joka oli sen tehnyt oli mielestäni ns. "harmaa varpunen." Hän ei millään tavalla, ei persoonana, eikä ulkoisen habituksensa puolesta erottunut muihin verrattuna. Mutta mentyäni hänen kotiinsa olin äimistynyt. Mikä kuvataitelija! Todellinen lahjakkuus. 

Hän oli hiljainen vaatimaton ihminen, joka teki työnsä alalla, josta ei ikinä arvaisi nousevan minkään sortin Picassoja, eikä hänellä ollut tarvetta esitellä kykyjään. Hän loi kuvataidetta siksi koska hänen sisällään paloi siihen liekki! Mikä taitelijakoti! Se oli yksi niistä paikoista, joka avasi silmäni siihen mitä taiteilijasieluisuus on. Se ei mahdu mihinkään stereotypiaan, joita me niin auliisti jaamme ihmisille. Leimakirveet heiluvat. Suotta. 

Sitten tapahtui jotain miksi muistelen tässäkin teksissäni diakoniaikaani menneessä aikamuodossa. Alkoi nimittäin syvä loitontumiskehitykseni liberalisoituneesta luterilaisen kirkon valtavirrasta poispäin.

Myöhemmin tähän kehitykseen liittyi myös lisämausteeksi kaipaus löytää luterilaisuuden kapeaksi jääneestä teologisesta aihiosta sitä täydentävä teologinen "suuri kirjastokampus." Jossainhan sen täytyi olla kun Tunnustuskirjatkin siihen suuntaan usein viittasivat. Se "kampus", josta löytyy laaja ja rikas jakamattoman kirkon traditio, josta reformaatio oli napannut mukaansa vain pari kirjaa, jonka jälkeen "kampuksen" maine reformaation vuosisatoina mustamaalattiin ja kaikki sinne johtavat sillat poltettiin. 

Loitonnuin luterilaisuudesta niin, että erosin siitä ja nykyisin kuulun "kampukseen", Ortodoksiseen kirkkoon. Mutta tämä onkin sitten oma tarinansa. Mutta olkoon tämä välirepliikki selvennyksenä siihen; mikäli joku blogejani ja videoitani seuraava ihmettelee miksi kahden kirkon kuviot kulkevat hyvin usein elämäntarinoissani mukana. Historiani on sellainen. Ehkäpä tästäkin pitäisi joskus kirjoittaa muutama rivi?


Saija Candelinin taideteos syyskuussa 2020 Oulussa
Kahvila Stockholmissa. Kuva: Juksu Mäntymäki 


    





Mutta palataanpa taiteilijasieluun. Poikkeama luterilaisiin diakonivuosiini liittyi siis käyntiini taitelijakodissa, joka avasi ahtaaseen lokerointiin kasvaneen sieluni näkemään miten väärässä olen. 

Ihminen on enemmän kuin sanansa, tekonsa, ajatuksensa, lahjakkuutensa, genetiikkansa tai edes luonteenpiirteensä. Ihminen ei usein itsekään hahmota kaikkea sitä mitä hänessä on, ja millaisia kasvupotentiaaleja hänessä vielä uinuu. Me samanaikaisesti olemme sitä millaiseksi Luoja on meidät valanut sekä mukana kasvuprosessissa, sillä saven valantatyö jatkuu edelleen. Sen vuoksi pitäisi välttää kenenkään lokerointia. Valitettavasti nykyinen hallitseva diagnosointikulttuuri kasvattaa koko yhteiskuntaa lokeroimaan toisiamme. Jos sinua ei sijoiteta johonkin statukseen niin systeemi ei tunnista sinua ja putoat ulos milloin mistäkin verkostosta. 

Taitelijasielu, millainen se on? 

Hänessä vaikuttavat luovat voimat. Taitelijasieluinen ihminen on kuin liikehtivä meri eri syvyystasoineen ja salaisuuksineen. Taitelijasieluisen elämä on usein vuoristorataa monessakin mielessä. Hänessä on jotain samaa kuin Vanhan testamentin profeetoissa. Hän näkee, kokee ja aistii jotain sellaista mitä muut eivät. Siksi hän on herkkä ja tuntee samalla oman haurautensa. 

Kun astut taiteilijasielun maailmaan niin ympäristö, aika ja tila katoavat. Hän kuljettaa sinut sisään siihen mihin sanojen maailma päättyy. Taiteen kieleen, joka ei ole edes kieli vaan jotain enemmän. Taiteilijasielu liikkuu hulluuden ja nerouden välimaastossa. Hän on luova ja inspiroiva mutta usein myös äärimmäisen epäkäytännöllinen ihminen paitsi siinä yhdessä, omassa spesifiteetissään. 

Fiktiivisistä hahmoista Muumien Nuuskamuikkunen on taitelijasielu, joka ilmestyy jostain huuliharppuineen, laukoo viisauksia ja katoaa taas jonnekin. Hän on elämän ihmettelijä, josta ei ulkopuolinen saa otetta. Asterixin tragikoominen hahmo Trupadurix on mitä suurimmassa määrin taitelijasielu mutta hänen talenttinsa eivät kohtaa yleisöä. Siinä hänen tragediansa. 

Ankkalinnassa on suuri monumentti, Roope Ankan rahasäiliö. Sinne aktiivisesti vierailee Milla Magia. Tämä yhden asian nainen on tyypillinen taiteilijasielu. Räiskyvä persoona, joka raivaa kaiken sellaisen tieltään, joka asettuu esteeksi hänen pyrkimyksilleen. 

Hänen elämäänsä ohjaa ulottumattomissa oleva onnenlantti. Hän hetkessä inspiroituu uudella idealla saada haluamansa ja yhtä nopeasti räjähtää epäonnistuessaan tavoitteessa. Milla Magiasta löytänee moni kuvataitelija, kirjailija jne. itsensä. 

Yrittäessään kuvata "onnenlanttia" väreillä, kirjaimilla tai muilla taiteen keinoilla niin luomisen vimman omaava henkilö huomaa, että itse taiteen luomisprosessista muodostuu mystinen kontemplaatio mutta sen vangitseminen ulkopuoliselle samanlaiseksi kokemukseksi jää usein pelkäksi toiveiden kangastukseksi. Silti taiteilijasielu tavoittelee tavoittamatonta. Joskus siinä onnistuu. 

Taiteiljasieluja on paljon. Vain harvat heistä elättävät itsensä sielunsa kukinnoilla. Suurin osa saa leipänsä arjen ammateista vaikka ovatkin taitelijasieluja. 











Taiteilijasieluisuus ei ole ammatti. Se ei merkitse hyvää piirtämis-, säveltämis-, laulamis-, soittamis-, kirjoittamis- tai muuta luomistaitoa. 

Ei tarvitse olla ylivertainen taiteilija ja yleisnero Leonardo da Vinci ollakseen taitelijasielu. 

Taiteilijasieluisuus ei ole taidekoulutuksen käyneen yksinoikeus, tai maineella ja menestyksellä hankittu nimi, tuote tai instituutio.  

Kyseessä on persoonan ominaisuus. 

- Sinä taidat olla taiteilijasielu, vähän näyttäisi siltä, minulle sanottiin nuorena. 

- Niin taidan olla, vastaisin nyt aikuisempana. 

 - Ei se minua elätä, mutta ei se haittaa. Taiteilijasieluisuus on osa minua. Yksi osa monen muun persoonallisuuteni rakenteen ohessa, vastaisin nyt. 

Enää en hämmentyisi. 


perjantai 2. huhtikuuta 2021

You Tube kanavani on ajatushautumo itselleni - saa ripustautua mukaan

Elämme Ortodoksisessa kirkossa suurta viikkoa. Läntinen kristikunta käyttää siitä nimitystä piina- tai hiljainen viikko. Elämme uudelleen läpi Kristuksen kärsimyshistoriaa, joka on samalla Jumalan pelastushistoriaa ihmiskunnan hyväksi. Kertaus on hyväksi myös kirkossa. Jumala kun tuppaa niin helposti unohtumaan ihmisen mielestä. Arki nousee usein esteeksi Jumalan muistamiselle. 

Koronaepidemia. Kirkot kiinni. Jumalanpalvelukset striimauksina. Yksinäisyys. Koska kirkkoon ei pääse niin olen tehnyt pari uutta videota pohdiskellen suuren viikon teemaa. Toisen olen jo julkaissut ja toinen myös valmistuu pian. Pohdiskelujani voit seurata tietenkin tekstuaalisesti täältä mutta verbaalisesti You Tube -kanavalta. Ryhdy sen seuraajaksi niin saat aina ilmoituksen kun sinne ilmaantuu jotain uutta. Kanavani löydät klikkaamalla tästä

Ylösnousseen johdatusta suureen viikkoon!  

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

"Minä en voi auttaa mutta Jumala voi, joten annan sen (rukousta pyytäneen) ihmisen Jumalan käsiin", sanoi edesmennyt luterilanen ihmeellisen esirukouksen voimassa kulkenut lehtori Ulla-Christina Sjöman

Tapasin luterilaisen kirkon teologin, lehtori Ulla-Christina Sjömanin (k. 2019) muutaman kerran yli 25 vuotta sitten aikaisemmassa työyhteydessäni toimiessani luterilaisen kirkon diakonina.

Hänellä oli poikkeuksellisen erikoinen esirukouksen lahja. Itsellänikin on kokemusta siitä. Hänen rukouksensa kuultiin mutta asia toimi myös toisinpäin. Sjöman sai myös omin korvin kuunnella Jumalan puhetta. Jumalan palvelijatarta ohjeistettiin hyvinkin yksityiskohtaisesti miten eri asioiden suhteen tuli toimia.

Klikkaamalla oheista sinisellä linkillä merkittyä nimeään pääset näkemään Sjömanista tehdyn dokumentin. Se on valmistunut vain joitakin kuukausia ennen Sjömanin kuolemaa. Ihmeellinen on Jumala pyhissänsä! 

"Mistä sä voit tietää mikä on Pyhän Hengen työtä?", kysyy kristitty lääkäri


- Ihmiskuntaa vaivaa 30 000 sairautta. Ei täällä 
tervettä ihmistä olekaan. Täällä on ahdistusta ja
kuolemaa. Jumala tekee ihmeitä mutta Häntä ei
komennella. Kaikkivaltias voi myös koetella meitä.
Sairauksien parantumiseen liittyy myös
lumevaikutuksia - tämäkin on otettava huomioon.
Huijarisaaarnaajiakin löytyy, sanoo LL Pekka Reinikainen.

Entinen ateisti, lääkäri Reinikainen tuli uskoon
edesmenneen lehtorin, esirukoilija Ulla-Christina
Sjömanin rukousten johdosta Munkkiniemen
luterilaisessa kirkossa. Reinikainen kuuluu luterilaiseen
kirkkoon. Erinomainen ja ajankohtainen opetus
aiheesta: "Ongelmallinen karismaattisuus." 

keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

"Lukiolaisille suoraan valehdellaan! Pelkkää filosofista propagandaa, jolla yritetään sanoa, että elämä on syntynyt ilman tekijää", sanoo eläkkeellä oleva huippubiokemisti


- Bakteerin sisällä on huipputekniikkaa plus oma sääntelykoneisto
tuhannesosamillimetrin kokoisena, biologia on tällaista, toteaa bioprosessitekniikan
emeritusprofessori ja Aalto-yliopiston kemiantekniikan korkeakoulun eläkkeellä
oleva dekaani Matti Leisola luennossaan.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Älä mene lauman mukana - älä ulkoista ajatteluasi!


Tieteessä keikaroidaan hienoilla sanoilla, toteaa 
LL Pekka Reinikainen. 

 

Ateismille ei ole perusteita


Entinen ateisti, nykyinen kristitty, LL Pekka
Reinikainen. Luterilaisen kirkon jäsen. Entinen
ev.lut.kirkon kirkolliskokousedustaja.