lauantai 21. joulukuuta 2013

Jouluradio

Lapsena joulutunnelma tuli aivan kuin itsestään. Iän karttuessa joulufiilistä saa joskus hakea. Silloin sydän pitää lämmitää avoimeksi joulun lämpimälle sanomalle.

Jouluradion tauoton joulumusa auttaa tunnelman luomisessa. Kiitos radion henkilökunnalle ja tekniikan laitteiden ihmeille. Myös joululaulujen laulaminen auttaa. Koristeet, kauppojen jouluinen ilme, television ja radion jouluun liittyvät ohjelmat ovat kivoja.

Mutta....

Kirkossa tapahtuu pysähtyminen inkarnaation, Jumalan ihmiseksitulon ihmeen äärelle.

Hän, joka on itse Luoja, Anteeksiantamus ja kuoleman Voittaja astuu alas keskellemme!

"Tänään Beetlehem ottaa vastaan Hänet, joka aina istuu Isän kanssa." 
- Ote joulun Suuren ehtoopalveluksen avuksihuutostikiirasta -

Antakaamme itsemme,toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen Jumalan haltuun.

Jouluiloa kaikille!!

maanantai 2. joulukuuta 2013

Kansankirkot joutumassa marginaaliin?

Kirkon verotusoikeus ja julkisoikeudellisen roolin kyseenalaistaminen saattaa ajaa kansankirkon, erityisesti kaupungeissa, hyvinkin pian uskonnoksi toisten uskontojen joukkoon, toteaa Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talonen Kotimaa24:n haastattelussa elokuussa 2013.


Artikkeli koskee luterilaista kansankirkkoa. Mainittu tendenssi vaikuttaa varmasti myös Suomen ortodoksisen kirkkoon. Riippumatta siitä, mikä nimikyltti kirkon ovessa roikkuu, niin kirkolliseen elämään sitoutumaton jäsenistö toimii usein pelottavan samansuuntaisesti, median johdattamina, valiten yleisen mielipiteen tien. - Ja tästä on jo saatu kokemusta. Televisissa vuonna 2010 käydyn "homokeskustelun" seurauksena ortodoksinen kirkko koki, ilman omaa syytään, oman eroaaltonsa, vaikka keskustelussa ei ollut mukana ketään sen virallista edustajaa. Suomen ortodoksinen kirkko, halusi se tai ei, elää yhteiskunnallisten arvomuutosten tuulien keskellä. Tämä puolestaan vaikuttaa kirkon elämään monella tasolla. Myös lompakkoon!


Jos jäsenmaksun kerääminen verotuksen yhteydessä menetetään ja julkisoikeudellinen rooli kapenee, kuten professori Talonen ennustaa, niin Suomen ortodoksisen kirkon on siirrettävä itsensä, ei vähiten taloudellisesti, uudistettuun asentoon. Mutta, mutta....miten se tehdään? Tätä ongelmaa on pakko miettiä, ja tiedän, että on jo mietittykin mutta se ei riitä. Kunnollinen suunnitelma on oltava. Professori Talonen arvelee, että yhteiskunnalliset muutokset voivat olla "luultuja nopeampia".


Minulla on hallussani harvinainen äänite. Siinä Nikean metropoliitta Johannes (k.2010), entinen Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa, hahmottelee kirkon tulevaisuuden talousvisiota vuonna 2009. Viisaan ihmisen fiksuja ajatuksia!! Löytysikö tästä yksi (ei suinkaan ainut) rohto kirkon taloudenhoidon suuntaviivojen asemointiin?


Ota ja kuuntele äänite tästä. Kesto on 9.22min.









torstai 24. lokakuuta 2013

Ortodoksista käännöskirjallisuutta

Hieno asia, että venäläinen katekismus on käännetty suomeksi. Näin näköalat ortodoksiaan lavenevat. Toivoa sopii, että vastaava kreikankielinen uskonopin perusteos käännettäisiin myös luettavaksemme.

Muistan ollessani 17-vuotias ja ostaessani elämäni ensimmäisen ortodoksisen kirjan: "Portaat". Se ei ole mikään helppo kirja, enkä siitä silloin mitään ymmärtänytkään. Tuolloin elettiin vuotta 1984 ja suomenkielinen ortodoksinen kirjallisuustarjonta oli varsin rajallista. Nyt on tilanne toinen. Huippu hieno juttu!! :)