perjantai 31. maaliskuuta 2023

Elvis oli kävelevä rock'n roll

 

Elvis avasi oven kolmen täysin toisistaan poikkeavan vuosikymmenen aikana uudenlaisen ymmärryksen musiikkiin ja sen voimaan.  Tapaan sovittaa, ymmärtää ja tulkita musiikkia. Hän teki sen olemalla itse "rock" ja "roll". 

1950 luvulla oltiin kiinni rockin ytimessä, -60 luvulla liikuttiin musiikillisten kokeilujen saralla elokuvissa. Ne ajat liikkuivat lapsellisuuksista psykedeelissävytteiseen hippimusiikkiin mutta synnyttivät myös samettiäänistä Elvis-nostalgiamusaa. 1970 luvun massiiviset konsertit loivat puolestaan Disney- ja scifileffojen välimaastossa liikkuvaa satumaista ja samalla mahtipontista suuren orkesterin musiikkia jousi- ja puhallinsoittimineen. 

Eikä Pressulan vaikutus jäänyt vain musiikin takomiseen. Hän vaikutti kolmen eri vuosikymmenen aikana miljoonien eri ikäisten ihmisten arkeen vaatteiden, silmälasien, urheiluharrastusten ja jopa uskonnon suhteen.  

1950 luvulla oli siisti puku ja taakse kammattava rasvaletti. 1960 luvulla Elviksen myötä miehetkin alkoivat pukeutua värikkäästi. Ja kukapa muu kuin Elvis toi 1970 luvulla esiintymisasuiksi tyylikkäät haalarit! Ensimmäiset sellaiset hän puki päälleen vuonna 1968 TV-Comebackissään. Se versio oli nahkainen. Siis se jumpsuitti. 

Haalareita ei tempaistu tyhjästä. Niiden tarve lähti käytännöllisyydestä. Elvis liikkui luonnostaan laulaessaan ja karateharrastuksensa myötä hän otti siitä liikkeitä esityksiinsä hioakseen niihiin näyttävyyttä. 

Perushaalari sai siis mallinsa karatepuvusta, jonka sapluunaan lähdettiin varioimaan mitä mielikuvituksellisimpia teemoja. Kukin puku maksoi kymmeniä tuhansia dollareita. Joka vuosi mestari teetätti vähintää 20 erilaista esiintymisasua eli vuoden 1968 - 77 aikana niitä oli kertynyt pitkälti toista sataa. Rahasta ei siis ollut pulaa. 

Jotkut Elvis-fanit ovat erikoistuneet pukuihin. Ja niissä riittääkin ihmettelemistä. Itse en tähän pukufanittajien joukkoo kuulu mutta ymmärrän niitä, jotka ovat niihin hurahtaneet. Ne ovat briljantteja pieniä yksityiskohtiaan myöten. 

Yksi Elviksen käyttämä esiintymisasu, josta pidän on oheisessa kuvassa oleva "romaani" tyyliin tehty. Toiset kutsuvat samaa asua "toteemipaalu puvuksi" sillä kuvioinnissa voi nähdä myös intiaanien toteemeissa esiintyviä värejä ja kuvioita. Itseäni tässä viehättää lähinnä kirkkaaat värit. Asu on yksinkertaisesti kaunis. 

Elvis "kukkoili" usein myös isojen ja näyttävien sormusten kanssa. Se ei ollut vain briljeerausta vaan ne sovitettiin yhteen pukujen ja kaulakorujen kanssa. Katsoppa tätäkin kuvaa. Vertaa sormusten värimaisemaa pukuun! 

Monet pitävät värikkäillä ja näyttävillä asuilla, koruilla ja kengillä touhuamista homomiesten hommana. Se on melkonen stereotypia. Elvis oli hetero joka soluaan myöten ja mikäli olen elämänkerroistaan ymmärtänyt oikein niin hän ei kovinkaan jakanut sympatiaa homoseksuaaliselle elämäntavalle. Hän vain yksinkertaisesti rakasti väriä ja kauneutta. Ja myöntää täytyy, että hänellä oli kaikkeen tähän silmää ja myös rahaa. 

Vaatteiden kauneuden suhteen samettiääni oli yhtä innoissaan kuin varis nähdessään kiiltävän joulupallon. Hän vain syttyi sille. Lapsena hän oli paljon tekemisissä tummien amerikkalaisten kanssa, joilta hän imi vaikutteita musiikin lisäksi myös vaatteiden käytöstä. 

Pidän tästä kuvasta ja "romaanipuvusta" hänen päällään. Tässä kiteytyy "minun Elvikseni." Vitaalisena, energisenä ja täynnä musiikin paloa, joka näkyy koko hänen olemuksessaan - ei vähiten esiintymisasunsa kautta.

tiistai 24. tammikuuta 2023

Ajatushattaroita

Olen pitkästä aikaa ulkona syömässä. Ravintolaan saapuu nuori äiti lapsen kanssa. Energiaa riittää molemmilla. Äiti on onnellinen ja silminnähden ylpeä alle vuoden ikäisestä aikaansaannoksestaan. Leikkii iloisesti pikkuisen kanssa. Lapsi sätkii syöttötuolissa ja ottaa kontaktia äitiinsä. Nuoren naisen hymy on leveä ja iloinen katse tavoittaa lapsen, joka myöskin alkaa hymyillä.

Kaffea! 😋








Minulta tuo onnen juna on jo mennyt. Katson heitä keski-ikäisen miehen haikein silmin. Oma perhe jäi perustamatta. Nuorena olisi pitänyt vitsa vääntää. Nyt ei ole enää puhtia. Pienellä kateudella katsonkin molempien energisyyttä. Se on minulla muisto vain. Pohdin lisäksi en tiedä sopeutuisinko enää perhehulinaan, lasten kitinään ja vaimon huomiontarpeeseen. 

Viereiseen pöytään istahtaa pari teiniä. Energiaa sielläkin. Ja loputon puheentulva, silmissä liekehtivä into. Ideologisuuden tulva läikähtelee puheissa. Impulsiivisuus ja tunteiden palo täyttää pöydän. Jonkun äidin ja isän lapsia hekin. Työllä ja vaivalla tehty, hoidettu ja kasvatettu. Siunattu raskas vanhemmuus! Siunattu nuoruus ja sen putkiaivoisuus!

Ravintolassa on harjoittelemassa muutama parinkympin molemmin puolin oleva nuori nainen. Toisen kohtaan kassalla. 

Tunnen olevani hänen kassakäsittelynsä aikana keisari. Hän osaa levittää henkisen punaisen maton eteeni. Nobodystä kohoaa hetkessä kruunupäinen mahtimies. Neito osaa myymisen taidon. Tai sitten minä olen niin nenästä vedettävä. Kenties jälkimmäinen osuu totuuteen ja myös upottaa. Ostaisin tyvären käsistä vaikka huvijahdin! Manipulointi on taito. Tai sitten keski-ikäisen miehen pää on niin pehminnyt, että nuoren naisen pelkkä hymy saa jo sekaisin. 

Sitten on tämä toinen harjoittelija. Hän liidättää rättiä ravintolapöytien pinnoilla kuin balettitanssijat tossujaan esiintymislavalla. Ruoan tähteet saavat kyytiä ja hän hymyilee asiakkaille kuin olisi palvelemassa hänen kuninkaallisen korkeutensa korkeita virkamiehiä. Rätti ei neitosta vaivaa. Se on luultavasti hänen mielessään taitoluistelijan kädessä oleva koristenauha, jonka avulla hän korostaa liikkeidensä sanomaa.

Onhan siinä eroa onko palvelemassa parkkiintunut ravintolatyöntekijä vai nuori innokas ensikertalainen! Ensin mainitulla kassa kilahtaa, ottaa rahat pois ja punaiset matot jää vetämättä. Rättikin läsähtää pöytään varsin karusti. 

Kääkkäikäisenä olen alkanut kokemaan myötätuntoa perin väärin ymmärrettyä elokuvaa "Kristuksen viimeinen kiusaus" kohtaan. Ohjaaja Martin Scorsese halusi elävöittää Nikos Kazantzakisin täysin kuvitteellisen romaanin pohjalta Jeesuksen ihmisyyttä. Sitä mistä Uusi testamentti toteaa, että Hän oli kiusattu samalla tavoin kuin kaikki meistä sillä suurella erotuksella ettei Jumalan Poika koskaan langennut syntiin. 

Leffassa kuvitellaan kuinka asiat olisivat menneet jos Kristus olisikin antanut periksi kiusauksille ja valinnut toisen tien. Onneksi näin ei käynyt. Mutta eihän mikään estä tätä kuvittelemasta. Aivojumppahan voi jopa terävöittää ymmärrystä siitä kuinka suuri Vapahtaja ihmiskunnalle on annettu! Pieni ajatusleikki avaa Kristuksen Edelläkävijä Johanneksen sanojen syvyyttä siitä, että Jeesus Kristus on Jumalan Karitsa! 

Scorsesen leffan inspiroimana olen pohtinut omaa elämääni. 

Jos olisin asettanut jalkani toisille poluille niin missä nyt olisin. Synnitön kun en ole niin kirjoittaisinko nyt kuinka raskasta on perhe-elämä kiukuttelevine lapsineen, vaimon vaatimuksineen ja kroonisine rahapulineen? Vastauksia näihin en voi tietää mutta kuvitella voin. 

Ajatushattaroita. 

Jatkan kahvin loppuun. 

Lähden kotiin.