perjantai 29. maaliskuuta 2024

Pyörtyilyä, luunappeja, ristin kauhuja ja pääsiäistä

Kaksi luunappia iski samana päivänä samalle ukkelille. 

1.1.  I.:n luunappi

Vajaa viikko sitten sunnuntaina (24.3.2024) kirkkoreissullani oli loistava pyöräilykeli. Niinpä satulaan ja kohti pyhäkköä. 

Kun kevyen liikenteen väylät ovat maaliskuun loppupuolella kesäisen sulat ja ne vähäiset lumikohdat hyvin hiekoitettu niin mikäs siinä oli ajellessa. 

Mutta, mutta.... 

Yhtäkkiä ilman varoituksia pyöräilijän eteen aukesi täysi umpijäätikköalue. Kesäinen tie muuttui kesken ajoa kuin veitsellä leikaten liukkausasteeltaan sellaiseksi, jossa kävellen olisi tarvittu enemmän kuin tehokkaat liukuesteet kenkiin. Pyöräillessä en olisi lähtenyt edes nastarenkailla yrittämään sen päällä ajoa. Kun tienpinnan muutos tapahtui aivan hetkessä niin siinä ei ehtinyt muuta kuin todeta, että "hups, tultiin umpijäälle ja nyt mentiin." Jokakelin renkaani, jotka ovat auttaneet monessa talvisessa tilanteessa eivät auttaneet mitään. Pyörä lähti kirjaimellisesti altani ja lensin oikealle kyljelleni. 

Makasin hetken aikaa kuin hylkeen poikanen tiellä. Huomasin, että eräällä parvekkeella istui henkilö, joka näki tilanteen mutta ei reagoinut mitenkään. Istui vain ja tuijotti. Kymmenen metrin päässä seisoi mies, joka näki tilanteen mutta hänelle sätkän vetäminen oli tärkeämpää kuin edes tiedustella, että "sattuiko?". 

Kun totesin, että olen yhtenä kappaleena, enkä ole lyönyt päätäni ja muutenkin taidan olla ehjänä niin kömmin pystyyn. Hihkaisin sätkänsä kanssa heiluvalle, että "huonosti on hiekoitettu", johon tämä välinpitämättömästi mumisi jotain vastaukseksi. 

Lähdin jatkamaan matkaani kävellen. Tie oli umpijäässä. Terveisiä vaan Oulun Harjapäänkadun kevyen liikenteenväylien hoitajille. Toivottavasti olette hiekoitusten suhteen ensi talvena valveutuneempia. 

Kävellessäni huomasin, että oikeaan polveeni sattui.


1.2. II.:n luunappi

Samana iltana alkoi pukata lentsua päälle. Siinäpä se toinen luunappi.

Joitakin päiviä myöhemmin (28.3.2024) lähdin lääkäriin sillä jalan kanssa kävely oli työlästä. Särkyjä ei ollut mutta askeltaessa jalkaan ajottain sattui. Lentsu myös paheni ja astmaatikolle pienetkin tulehdukset voivat olla hankalia. Lääkäri ohjeisti hoitamaan lentsua tehostetulla astmalääkityksellä. Samalla katsottiin kipeä jalkanikin röntgenissä. Ei onneksi murtumia. 

Täytyy kyllä kiittää Sote-uudistusta ja Pohdetta. Upeaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelua. Pääsin terveyskeskuksesta suoraan OYS:n röntgeniin, jossa radiologi lausui kuvan heti.  

Ja samalla oli "mukava" kuulla, että polvessa on kulumia. Vanahuus ei tule yksin. Hiukset harvenee, ryhti laskee, kaikki laskee... Maa vetovoima osaa hommansa. Mutta olen hengisä! Se on iso tuuletuksen aihe! 👴🏻 


2. Pyörtyilyä ja ristin kauhuja

Nyt kun tätä kirjoitan on Kristuksen ristiinnaulitsemisen muistopäivä (29.3.2024). Vielä on romuska olo mutta tehostettu kortisonilääkitys alkaa lohkomaan limaa keuhkoista ja helpottamaan hengittämistä. Jalkakin antaa jo laskea painoa sen päälle normaalimmin. Hiljaiseloa siis vielä tovin, joka sopii hyvin hiljaiseen viikkoon. 

Katsoin tänään kotisohvalta kirkosta Kristuksen hautaamisen muistopalveluksen. Puhuttelevan sanoman lisäksi palveluksesta ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Striimikamera tallensi nuoren ponomarin pyörtymisen kesken palveluksen. 

Draamankaari oli huikea mutta onneksi hetken päästä hän jo touhusi taas normaalisti. Ja oli mukava nähdä ettei papistokaan ollut kuin pappi ja leeviläinen Laupias samarialainen -vertauksessa vaan katsoivat nuorukaisen perään. Liekkö yhtäkkiä verensokerit pudonneet ponomarilta alas? 

On kyllä hurjannäköistä kun ihminen keikahtaa yhtäkkiä suorilta jaloiltaan. Onneksi vieressä oli nopealiikkeisiä kanssaponomareja, jotka nappasivat hänet kesken vauhdin syliinsä niin ettei hän kaatunut lattialle. Loppu hyvin kaikki hyvin. 

Minut löydät myös You Tubesta kanavalta: Viisaudenkirja. 










3.1. Lompakko laulaa tyhjyyttään
 
Illalla huomasin tarvitsevani ruokatäydennystä. Uskaltauduin lähikauppaan. Tarkkaeuroinen ostoksillakäynti, jonka jälkeen lompsaani jäi 3 euroa seuraavaa kauppareissua varten.

– Noh, ei tässä ole enää kuin  kolme (3) päivää seuraavaan eläkkeeseen, tuumin. 

Huomasin kauppareissulta kotiin palatessani muistelevani Heikki Hurstia, jota tänään pitkäperjantaina haastateltiin tv-uutisissa. Häntä huoletti hallituksen leikkaukset. Hursti kertoi, että monella vähävaraisella pakollisten laskujen jälkeen jää kenties 200 - 300 euroa kuukautta kohti rahaa ruokaan ja elämään. Ja jos leikkausten jälkeen käytännössä niistäkin joutuu vielä nipistämään johonkin pakollisiin leikkurien aiheuttamiin maksuihin niin leipäjonot tulevat pitenemään. Näin siinä tulee käymään! Voin puhua kokemuksesta. Kuulun pienituloisiin eläkeläisiin. 

En ole poliittisesti sitoutunut mihinkään puolueeseen. Mitään jäsenkirjaa minulla ei ole.  Huomaan peukuttavani nykyopposition kritiikille leikkauksien suhteen juuri edellä mainitun huolen takia mutten pidä heidän räyhäävästä, ja suorastaan aggressiivisesta tavasta esittää asiaansa. Se polarisoi väärällä tavalla keskustelua ja lietsoo helposti kansalaisissa vääränlaisia asenteita. 

Enkä sympatiseeraa myöskään meneillään olevia poliittisia lakkoja, joissa vähintäänkin taustatsemppaajina ovat ammattiyhdistysten varjoissa hääräilevät nykyoppositiossa olevat puolueet. Ikävä kytkytilanne! 

Ymmärrän toki huolet mutta jos taloustaantumatilanteessa maan demokraattisesti valittua hallitusta ja sen legitiimiä oikeutta toteuttaa ohjelmaansa painostetaan heiluttelemalla maan taloussokkeleita niin en lämpene metodille.

Mutta, mutta – ja tämä saattaa kuulostaa skitsoidiselta: samaan aikaan peukutan hallituspuolueita rohkeudesta tehdä leikkauksia ja modernisoida rakenteita. Ei mikään kotitalous voi elää jatkuvasti velaksi. Yhteiskunta ei tee tässä poikkeusta! 

Itselläni on liian hyvässä muistissa se kuinka kävi Kreikalle kun maan talous lähti kielteiseen suuntaan. EU otti Kreikan valtion lompakon sanelupolitiikan alle. Niin yksilölle kuin yhteiskunnalle voi tehdä tiukkaa saada taloutensa takaisin ruotuun mutta molemmissa tapauksissa on parasta tehdä se itse. En lämpene ajatukselle, että EU:n virkamieskoneisto lähtisi raamittamaan maamme lompakon käyttöä. Se olisi kylmää kyytiä. Muistakaamme tässä Kreikkaa.   

Mutta takaisin pääministeri Orpon hallitukseen. Tolkkua ja perusteluja niihin leikkauksiin pitäisi tietenkin saada. Jos hallitus vie yksilötasolla "ihan pikkuisen pienituloiselta" niin siitä ei seuraa kenellekkään mitään hyvää. Se "pikkuisen" merkitsee käytännön arjessa paljon vähävaraiselle. Muutaman kympin leikkaus voi merkitä, että kuukauden bussilippu jää ostamatta ja tätä rataa. Uskon ja luotan, että Orpon hallituksessa on tolkun ihmisiä, jotka ymmärtävät tämän mutta kun toisaalta on pakkotilanne tehdä leikkauksia niin sitä suuremmalla syyllä mainitun vision pitäisi olla tulikirjaimin hallituksen päähän painettuna.

En myöskään pidä nykyhallituksessa ajoittain esiintyvästä ylimielisestä asenteesta, joka liittyy tapaan miten he kuvaavat veronmaksajille esityksiään. Jos minua ärsyttää opposition aggressivisuus niin ei hallituskaan puhtain jauhoin pääse tilanteesta. Ei ole hyvä teeskennellä nöyrää muttei myöskään pyöriä kuin kukkopoika. 

Joten nyt kenties ymmärrät miksen osaa oikein sitoutua mihinkään puolueeseen. Mielestäni kaikilla puolueilla on yhteiseen yritykseen jotain hyvää annettavaa. Joskin kaikilta löytyvät niin ohdakkeet kuin syvät sokeat pisteensä. 

Jumala siis antakoon pääministeri Petteri Orpon hallitukselle viisautta jakaa euroja oikein maamme erittäin vaikeassa taloustilanteessa. Heillä on enemmän kuin vaikea rasti tehtävänään sillä samaan aikaan Euroopassa on enemmän kuin arvaamaton kokonaistilanne. Ei kuulosta lainkaan hyvältä kun Latvian puolustusministeri  Andris Sprudsin analyysi nykyasetelemasta oli tänään ristiinnaulitsemisen muistopäivänä seuraava: “Olemme jo sodassa.”


3.2. Pitkäperjantain keikistelyä

Palatessani kauppareissulta mietin edellä mainittuja asioita. Ohitin kuntosalin. Näin ikkunasta kuinka siellä urheiluhenkiset ihmiset keikistelivät peilien edessä ja ihailivat lihaksiaan. Pitkäperjantaina! 

Ajatuksiini pääsi jo istahtamaan pari "arvosteluun ja soimaamiseen erikoistunutta pikku pirua" - saattoivat ne kenties olla isompiakin mörököllejä - kun niiden hätyyttäjiksi mieleeni lähetettiin Idän kirkon paastonaikana viljelemät rukouksen sanat: "Anna minun nähdä minun rikokseni ja anna, etten minä veljeäni tuomitsisi."  

– Jos he keikistelevät tuolla peilin ääressä niin missäs asioissa minä sitten keikistelen?, kysyin itseltäni. Vastaus taitaisi olla monessa suhteessa nolo, jatkoin ajatustehtailua.

Kuului riks ja raks. Pirut tipahtivat pääni oksilta pimeyteensä. Itsekiihotuksen ja itsekiillotuksen tie katkesi siihen.

On suurta itsepetosta nostaa itsensä mukamas jonnekin olemattomien hyveiden jalustalle, joita ei edes ole. "Älkää ajatelko itsestänne liikoja", (Room. 12:3) ohjeistaa pyhä Raamattu. Samaa muistuttavat pyhät isät.


3.3. Eksegeettinen välipala 

Kristus taisi myös muistuttaa omiaan siitä, että on tärkeämpää ottaa ensin hirsi (vanha käänn. "malka") pois omasta silmästä ennen kuin harkitsee roskatilanteen (vanha käänn. "rikka") tutkimista naapurin silmässä. (Matt. 7: 4)

Hirsi Jeesuksen opetuksessa lienee tarkoittanut jonkinlaista vinoutunutta asennoitumista niin itseensä kuin lähimmäisiinsä. Ja tälläinen luo syvän näköharhan koko elämään ja sen tulkitsemiseen. 

Matteus on tallentanut evankeliumiinsa tapauskertomuksen (20:20–28) siitä miten Jeesuksen opetuslasten elämässä eivät esiinny vain roskat vaan suoranaiset hirret. Niin teologiset kuin muutkin vinoumat rehottivat syvästi heidän asenteissaan. Koko opetuslapsijoukko oli käsittänyt asioita täysin väärin. He katsoivat asioita lihallisin mielin, aikein ja silmin eivätkä Pyhän Hengen avaamasta näköalasta käsin.

Jaakobin ja Johanneksen äiti anoi Jeesukselta molemmalle pojalleen jonkilaisia ministerinpaikkoja pian perustettavassa uudessa juutalaisvaltiossa. Poikien äidillä oli kenties suosituin juutalainen aikalaistulkinta siitä, että messias, siis Jeesus, on kuningas Daavidin kaltainen hallitsija. Hän tulee pian tarttumaan toimeen ja ajamaan ulos roomalaisen miehittäjän ja nostamaan valitun kansan uuteen kukoistukseensa.  

Tälläista ajatusrakennetta kannattavalta äidiltä pyyntö oli enemmän kuin ymmärrettävä. Kukapa äiti ei ajattelisi lastensa hyvää ja toivoisi pojilleen hyvää asemaa ja turvattua tulevaisuutta. Mutta hirsi se oli hänenkin silmässään. 

Muut opetuslapset eivät ilahtuneet tämän aktiivisen äippäliinin toiminnasta. He pitivät ilmeisesti mitä suurimpana röyhkeytenä tällaista puhemiestoimintaa. Kenties jopa pyrkyryytenä vallankammareihin. Niinpä nämä suuttuvat Jaakobille ja Johannekslle ilmeisesti siinä määrin, että Jeesus joutuu ojentamaan koko opetuslapsijoukkoaan. Tuohtuneiden opetuslasten hirret revitään pois "silmistä", se on: vääristä asenteista ja siitä seuranneesta itsekiihottuneisuuden tilasta. Jeesus oikaisee heitä ja sanoo: 

"Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja." 

Ihmisen mielen maisemissa piilevät "roskat ja hirret" taitavat ollakin sitä pahinta keikistelyn laatua kuin kuntosalin hämärissä tapahtuvat pikku piruetit.  


4. Kohti pääsiäistä 

Mutta takaisin eksegeettisesta välipalahetkestä pyhään juhla-aikaan. 

Itselleni joulu- ja pääsiäisyö ovat erityisen merkittäviä. Reipas parituhatta (2000) vuotta sitten noina öinä jumalalliset voimat olivat liikkeellä. Uskon, että näin on edelleenkin.  

Mainitut ainutlaatuiset ihmeelliset yöt, jolloin Jumala ilmoitti, että Hän ei ole hylännyt ihmiskuntaa, ja nyt profettain kirjoitukset täyttyvät; ne juhlapäivät hehkuvat edelleen jotakin fantastista ja pyhää. 

Suuri personoitunut Rakkaus, Jeesus Kristus astui tähän maailmaan. Hän opetti, teki hyvää, kulki ristin kautta voittoisaan ylösnousemukseen ja lopulta astui takaisin Isänsä luo kohottaakseen jokaisen Jumalan Poikaan uskovan viimeistään suurena ylösnousemuksen päivänä ihmeelliseen kirkkautensa maailmaan. 

Suloinen pääsiäinen! 

perjantai 22. maaliskuuta 2024

Juhlimassa ensihoitajien joukossa

Torstaina 21.3.2024 olin harrastukseni parissa. Laulamassa karaokea. Yökerhossa. Päiväkerhot kun tässä harrastuksessa ovat harvassa. 🎤 Yleensä käyn laulamassa arki-iltana kun on hiljaista ja vähemmän promillenhuuruisia ympärillä. 

Tällä kertaa oli harvinaisen paljon väkeä juhlimassa vaikka oli arki-ilta. Nopeasti syy tähän selvisi. Pöytääni tuli henkilöitä, jotka kertoivat maan ensihoitajien koulutuspäivien väen tulleen juhlimaan. Mukavaa porukkaa. Humaaniotteista porukkaa. 

Raskas työ, raskaat huvit. Tuntui hassulta kuvitella ambulanssiin väkeä, joka karjui heavyä ja lauloi kuorona Popedaa. 😁

Eri ammattikuntiin hakeutunee tietyn tyyppisiä persoonallisuuksia? Vai muovaako ammatti heistä tietynlaisia? Vai sekä että? 

Olen paljosta kiitollinen ensihoitajille. Ennen ablaatiotoimenpidettä he vierailivat usein kotonani. Ja usein sain heiltä kyydin myös sairaalaan. 

Merkittävät arjen sankarit. Kiitos teille. 

Myrkyllisistä ajatuksista

Minua on yhden kerran elämäni aikana syytetty katkeraksi. Pidin syytöstä silloin ja pidän edelleenkin enemmän kuin outona. Elämästäni löytyy varmasti kaikenlaista viheliäisyyttä mutta katkeruutta en itsessäni tunnista. 

Katkeruudessa on kysymys jonkinlaisesta vihaan ankkuroitumisesta, jonka äärelle ihminen rakentaa pesän. Ihminen jää kitkerän katkerien ajatusten ja tunteidensa päälle hautomaan, hankaamaan ja kieriskelemään yhtä mielellään kuin koira löytäessään juoksulenkillään köntsäkasan. 

"Katkeruutta voisi luonnehtia pitkäaikaiseksi juuttumiseksi myrkyllisiin ajatuksiin ja oloon", sanoo psykologi Heli Heiskanen. (1)

Katkeruuden leimoilla on helppoa ja halpamaista lyödä ihmisiä. Sivistyneempää olisi avata katkeraksi epäilemänsä ihmisen kanssa keskustelu aiheesta. Luulen, että hyvin usein leimaaja saattaisi yllättyä siitä kuinka väärässä hän olettamiensa suhteen voi olla. 

Köyhä on harvoin katkera köyhyydestään. Itse kuulun tähän sosiologis-ekonomiseen kategoriaan eikä se minua katkeroita. Elämän sisältö ja mielekkyys ei löydy euroista vaikka niiden runsaampi määrä luonnollisestikin helpottaisi monta arkista asiaa. 

Siihe ei tarvita moottoriksi vihaa eikä katkeruutta eikä mitään muutakaan aggressiota jos köyhä ilmaisee havaintojaan siitä taloudelliset nallekarkit eivät jakaudu tasaisesti. "Raha löytää rahan luokse" on pelottavan totta. Tähän yhtälöön ei köyhä mahdu. Tämän toteaminen ei tunnelatauksia tarvitse. 

Eikä sekään arkikokemus, että hallitusten vaihtuessa meininki köyhien osalta on kuin hölmöläisten peiton jatkaminen. Siinä missä yksi hallitus nipsaisee etuisuuksia toisesta päästä ja siirtää sen "peiton" toiseen päähän niin toinen hallitus uudistusten nimissä toimittaa peittoleikin toisinpäin. 

Käytännön elämässä tämä merkitsee, että siinä missä sosiaalisten etuisuuksien saaminen toisessa kohdassa helpottaa taloudellisesti ahtaalla olevan elämää niin samaan aikaan toisesta päästä uudet asetukset leikkaavat häneltä jonkun toisen tukimuodon pois. 

Tukalan tilanteen lopputulokseksi köyhälle saattaa jäädä lompakkoon yhtä pyöreä nolla euroa ilman byrokratian rattaiden pyörittelyäkin. Todellinen apu jää siis usein ohueksi. 

Tällaisen epäkohdan esille nostaminen ei siis ole katkeruuden jenkkaan antautumista vaan epäoikeudenmukaisten käytänteiden avaamista korjausliikkeitä varten. 

Jos sairaanhoitajat ovat vuosikymmenten ajan ihmetelleet miksi lääkäreiden palkkoja säännöllisesti nostetaan ja siihen yllättäen aina löytyy budjettiin lisärahoitus mutta sen sijaan hänen ammattikuntaansa on roikotettu vuosikausia palkkamontussa yrittämättä edes parantaa tilannetta niin en ymmärrä tilanteesta myrkyllisesti ajattelevia taustaörisijöitä. 

Kohtuuttomassa tilanteessa niin ei ole kyse hoitajien katkeruudesta vaan epäkohdan parantamusyrityksestä. On lapsellista sivaltaa hoitajia ahneuden, itsekkyyden ja katkeruuden leimoilla. Näin kuitenkin taannoin tapahtui. 

Tiedä enemmän ja luule vähemmän on hyvä motto lähes kaikkeen. Myös katkeruusolettamiin. 


(1) ET -lehti. 


torstai 29. helmikuuta 2024

Tasavaltamme saa uuden presidentin - Alexander Stubb:n aikakausi alkaa

Presidentti Alexander Stubb
1.3.2024 alkaen. Kuvalähde.  
Olen saanut elää kuuden (6) presidentin aikana: Kekkonen, Koivisto, Ahtisaari, Halonen, Niinistö ja nyt Stubb.

Vuonna 1994 maamme presidentti valittiin ensimmäistä kertaa suoralla kansanvaalilla. Valituksi tuli Martti Ahtisaari. Äänestin tuolloin ensimmäistä kertaa presidenttiä. Se oli juhlavaa ja jännittävää. Sen jälkeen olen äänestänyt kolmesti presidentinvaaleissa.

Tämän vuoden (2024) vaalit olivat raastavimmat. Ensimmäisen  kierroksen vaalipäivä sattui syntymäpäivälleni. Sain sen kunniaksi liputuksen! Eka kierroksella saatoin äänestää omatuntoni mukaisesti mutta ehdokas ei päässyt jatkoon. Aina ei voi voittaa. 

Toisella kierroksella kumpikaan ehdokas ei ollut mieluinen. Vaikea paikka! Hessu Hopoakaan ei halunnut käydä vaalilipukkeeseen piirtämässä vaan ihka oikean numeron. 

Seurasi jännittävä toisen kierroksen vaalivalvojainen (11.2.2024) töllön ääressä. Kolmen pointin mies voitti. Onneksi. Kahdesta itselleni kehnosta finalistista tuli valituksi vähemmän painajainen. 

Olen tuplasti presidentinlinnan isännöintihommiin liittyen heteroparin kannattaja.

  1. Olen perinteisen patriarkaalisen sukupolven kasvatti. Joko mies- tai naispresidentti, jolla on vastakkaista sukupuolta edustava puoliso. Muunlaista vaihtoehtoa en osaa edes ajatella.

  2. Olen tunnustava kristitty. En halua kävellä pyhän Raamatun, enkä ikiaikaisen juutalais-kristillisen perhetradition yli. Se merkitsee, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. 
Ehdin jo miettiä sitäkin, että mikäli toisella kierroksella tulisikin valituksi miespari presidentinlinnaan, ja "first ladyn" sijaan olisikin ollut "first man", joka oli muuten hyvin lähellä (alle 100 000 äänellä), että näin käy, niin pohdin, että pitääkö tässä sitten muuttaa Ruotsiin. Mutta samantien muistin, että siellä palaa autot ja on jengien välisiä väkivaltaisia taisteluita, joten se into sammui siihen. 

Sitten mietin Kreikkaa tai Espanjaa. Ensin mainitussa hiljattain lähdettiin sateenkaarieurofiseen suuntaan ja jälkimmäinen tunnetaan vähemmän toimivan yhteiskunnan maana. Suo siellä, vetelä täällä. Stubb:n valinta sai kuitenkin muuttoaikeet hiipumaan. 

Hän on huomisesta alkaen (1.3.2024) Suomen Tasavallan presidentti. Hän pyörittää maamme ulkopolitiikan ruoria yhdessä Valtioneuvoston kanssa. 

Stubb on minulle tutkimaton lehti. Hänen eri  ministeritehtävänsä olivat lähinnä katastrofaalisia. Alla oleva sanomalehti Kalevan pilapiirtäjä Jarin näkemys hänestä on paljon puhuva yhdeksän (9) vuoden takaa. Sarjakuvan alkuperäislähteeseen tästä. 

Presidentinvirka ei ole ammatti. Se on elämäntapa. Sanonta "Siperia opettaa" sopii hyvin myös maamme presidentin tehtävään. Sanonta tulee Venäjältä. 

Siellä raskaita rikoksia tehneet ja poliittiset vastustajat lähetettiin ja lähetetään edelleenkin Siperiaan, karun luonnon ja ikiroudan olosuhteiden keskelle pyttyyn, vankilaan. Presidentin lähtökohdat ovat toki erilaiset ja hän on vapaa herra mutta silti... 

Politiikan maailma on karu ja routainen, ja ajaa erityisesti ammattipoliitikon nopeasti poliittiseen umpikujaan ellei hän osaa taitavasti väistellä ansalankoja, joita on viritetty kaikkialle. 

Presidentti liikkuu erityisesti ulkopolitiikan tontilla, joissa ei vain oman maan ansat, vaan eri kulttuureista nousevat poliittiset sudenkuopat ovat kaikkialla. Poliittinen Siperia siis! Ei helppo pesti ollenkaan. 

Onnea ja johdatusta siihen tuore presidenttimme Alexander Stubb! Muistan sinua rukouksin. Tsemppiä myös kakkoseksi jääneelle Pekka Haavistolle. Kyllä sinäkin tulet muistetuksi rukouksin kun liikutan maamme eduskunnan Herran eteen.

Poliittinen maailmannäyttämö on levoton. Emme elä kuitenkaan sen oudompia aikoja kuin ennenkään. Kansojen meret ovat aina kuohuneet. Tätä on jännittävää seurata. 

Suurimpia pelimerkkejä kuitenkin maailmassamme siirtelee, ei yksikään parlamentti, hallitus tai presidentti vaan Kaikkivaltias Ikiaikojen Isä! 

Kyseessä on synergia, yhteistyö. Jumala ja ihminen. Toivottavasti käsi kädessä. Muussa tapauksessa vastassamme on katastrofiainekset.

Ja nyt presidenttikaffelle ja huomenna töllön äärelle katsomaan virkaanastujaisia, vaikkei niissä astutakaan muualle kuin eduskunnan ja kunniakomppanjan eteen. 

Jännää!

perjantai 31. maaliskuuta 2023

Elvis oli kävelevä rock'n roll

 

Elvis avasi oven kolmen täysin toisistaan poikkeavan vuosikymmenen aikana uudenlaisen ymmärryksen musiikkiin ja sen voimaan.  Tapaan sovittaa, ymmärtää ja tulkita musiikkia. Hän teki sen olemalla itse "rock" ja "roll". 

1950 luvulla oltiin kiinni rockin ytimessä, -60 luvulla liikuttiin musiikillisten kokeilujen saralla elokuvissa. Ne ajat liikkuivat lapsellisuuksista psykedeelissävytteiseen hippimusiikkiin mutta synnyttivät myös samettiäänistä Elvis-nostalgiamusaa. 1970 luvun massiiviset konsertit loivat puolestaan Disney- ja scifileffojen välimaastossa liikkuvaa satumaista ja samalla mahtipontista suuren orkesterin musiikkia jousi- ja puhallinsoittimineen. 

Eikä Pressulan vaikutus jäänyt vain musiikin takomiseen. Hän vaikutti kolmen eri vuosikymmenen aikana miljoonien eri ikäisten ihmisten arkeen vaatteiden, silmälasien, urheiluharrastusten ja jopa uskonnon suhteen.  

1950 luvulla oli siisti puku ja taakse kammattava rasvaletti. 1960 luvulla Elviksen myötä miehetkin alkoivat pukeutua värikkäästi. Ja kukapa muu kuin Elvis toi 1970 luvulla esiintymisasuiksi tyylikkäät haalarit! Ensimmäiset sellaiset hän puki päälleen vuonna 1968 TV-Comebackissään. Se versio oli nahkainen. Siis se jumpsuitti. 

Haalareita ei tempaistu tyhjästä. Niiden tarve lähti käytännöllisyydestä. Elvis liikkui luonnostaan laulaessaan ja karateharrastuksensa myötä hän otti siitä liikkeitä esityksiinsä hioakseen niihiin näyttävyyttä. 

Perushaalari sai siis mallinsa karatepuvusta, jonka sapluunaan lähdettiin varioimaan mitä mielikuvituksellisimpia teemoja. Kukin puku maksoi kymmeniä tuhansia dollareita. Joka vuosi mestari teetätti vähintää 20 erilaista esiintymisasua eli vuoden 1968 - 77 aikana niitä oli kertynyt pitkälti toista sataa. Rahasta ei siis ollut pulaa. 

Jotkut Elvis-fanit ovat erikoistuneet pukuihin. Ja niissä riittääkin ihmettelemistä. Itse en tähän pukufanittajien joukkoo kuulu mutta ymmärrän niitä, jotka ovat niihin hurahtaneet. Ne ovat briljantteja pieniä yksityiskohtiaan myöten. 

Yksi Elviksen käyttämä esiintymisasu, josta pidän on oheisessa kuvassa oleva "romaani" tyyliin tehty. Toiset kutsuvat samaa asua "toteemipaalu puvuksi" sillä kuvioinnissa voi nähdä myös intiaanien toteemeissa esiintyviä värejä ja kuvioita. Itseäni tässä viehättää lähinnä kirkkaaat värit. Asu on yksinkertaisesti kaunis. 

Elvis "kukkoili" usein myös isojen ja näyttävien sormusten kanssa. Se ei ollut vain briljeerausta vaan ne sovitettiin yhteen pukujen ja kaulakorujen kanssa. Katsoppa tätäkin kuvaa. Vertaa sormusten värimaisemaa pukuun! 

Monet pitävät värikkäillä ja näyttävillä asuilla, koruilla ja kengillä touhuamista homomiesten hommana. Se on melkonen stereotypia. Elvis oli hetero joka soluaan myöten ja mikäli olen elämänkerroistaan ymmärtänyt oikein niin hän ei kovinkaan jakanut sympatiaa homoseksuaaliselle elämäntavalle. Hän vain yksinkertaisesti rakasti väriä ja kauneutta. Ja myöntää täytyy, että hänellä oli kaikkeen tähän silmää ja myös rahaa. 

Vaatteiden kauneuden suhteen samettiääni oli yhtä innoissaan kuin varis nähdessään kiiltävän joulupallon. Hän vain syttyi sille. Lapsena hän oli paljon tekemisissä tummien amerikkalaisten kanssa, joilta hän imi vaikutteita musiikin lisäksi myös vaatteiden käytöstä. 

Pidän tästä kuvasta ja "romaanipuvusta" hänen päällään. Tässä kiteytyy "minun Elvikseni." Vitaalisena, energisenä ja täynnä musiikin paloa, joka näkyy koko hänen olemuksessaan - ei vähiten esiintymisasunsa kautta.

tiistai 24. tammikuuta 2023

Ajatushattaroita

Olen pitkästä aikaa ulkona syömässä. Ravintolaan saapuu nuori äiti lapsen kanssa. Energiaa riittää molemmilla. Äiti on onnellinen ja silminnähden ylpeä alle vuoden ikäisestä aikaansaannoksestaan. Leikkii iloisesti pikkuisen kanssa. Lapsi sätkii syöttötuolissa ja ottaa kontaktia äitiinsä. Nuoren naisen hymy on leveä ja iloinen katse tavoittaa lapsen, joka myöskin alkaa hymyillä.

Kaffea! 😋








Minulta tuo onnen juna on jo mennyt. Katson heitä keski-ikäisen miehen haikein silmin. Oma perhe jäi perustamatta. Nuorena olisi pitänyt vitsa vääntää. Nyt ei ole enää puhtia. Pienellä kateudella katsonkin molempien energisyyttä. Se on minulla muisto vain. Pohdin lisäksi en tiedä sopeutuisinko enää perhehulinaan, lasten kitinään ja vaimon huomiontarpeeseen. 

Viereiseen pöytään istahtaa pari teiniä. Energiaa sielläkin. Ja loputon puheentulva, silmissä liekehtivä into. Ideologisuuden tulva läikähtelee puheissa. Impulsiivisuus ja tunteiden palo täyttää pöydän. Jonkun äidin ja isän lapsia hekin. Työllä ja vaivalla tehty, hoidettu ja kasvatettu. Siunattu raskas vanhemmuus! Siunattu nuoruus ja sen putkiaivoisuus!

Ravintolassa on harjoittelemassa muutama parinkympin molemmin puolin oleva nuori nainen. Toisen kohtaan kassalla. 

Tunnen olevani hänen kassakäsittelynsä aikana keisari. Hän osaa levittää henkisen punaisen maton eteeni. Nobodystä kohoaa hetkessä kruunupäinen mahtimies. Neito osaa myymisen taidon. Tai sitten minä olen niin nenästä vedettävä. Kenties jälkimmäinen osuu totuuteen ja myös upottaa. Ostaisin tyvären käsistä vaikka huvijahdin! Manipulointi on taito. Tai sitten keski-ikäisen miehen pää on niin pehminnyt, että nuoren naisen pelkkä hymy saa jo sekaisin. 

Sitten on tämä toinen harjoittelija. Hän liidättää rättiä ravintolapöytien pinnoilla kuin balettitanssijat tossujaan esiintymislavalla. Ruoan tähteet saavat kyytiä ja hän hymyilee asiakkaille kuin olisi palvelemassa hänen kuninkaallisen korkeutensa korkeita virkamiehiä. Rätti ei neitosta vaivaa. Se on luultavasti hänen mielessään taitoluistelijan kädessä oleva koristenauha, jonka avulla hän korostaa liikkeidensä sanomaa.

Onhan siinä eroa onko palvelemassa parkkiintunut ravintolatyöntekijä vai nuori innokas ensikertalainen! Ensin mainitulla kassa kilahtaa, ottaa rahat pois ja punaiset matot jää vetämättä. Rättikin läsähtää pöytään varsin karusti. 

Kääkkäikäisenä olen alkanut kokemaan myötätuntoa perin väärin ymmärrettyä elokuvaa "Kristuksen viimeinen kiusaus" kohtaan. Ohjaaja Martin Scorsese halusi elävöittää Nikos Kazantzakisin täysin kuvitteellisen romaanin pohjalta Jeesuksen ihmisyyttä. Sitä mistä Uusi testamentti toteaa, että Hän oli kiusattu samalla tavoin kuin kaikki meistä sillä suurella erotuksella ettei Jumalan Poika koskaan langennut syntiin. 

Leffassa kuvitellaan kuinka asiat olisivat menneet jos Kristus olisikin antanut periksi kiusauksille ja valinnut toisen tien. Onneksi näin ei käynyt. Mutta eihän mikään estä tätä kuvittelemasta. Aivojumppahan voi jopa terävöittää ymmärrystä siitä kuinka suuri Vapahtaja ihmiskunnalle on annettu! Pieni ajatusleikki avaa Kristuksen Edelläkävijä Johanneksen sanojen syvyyttä siitä, että Jeesus Kristus on Jumalan Karitsa! 

Scorsesen leffan inspiroimana olen pohtinut omaa elämääni. 

Jos olisin asettanut jalkani toisille poluille niin missä nyt olisin. Synnitön kun en ole niin kirjoittaisinko nyt kuinka raskasta on perhe-elämä kiukuttelevine lapsineen, vaimon vaatimuksineen ja kroonisine rahapulineen? Vastauksia näihin en voi tietää mutta kuvitella voin. 

Ajatushattaroita. 

Jatkan kahvin loppuun. 

Lähden kotiin.