lauantai 3. lokakuuta 2020

Yhdysvaltain presidentin vaalit 2020 ja Jumalan kaitselmus

Katsoin hieman jälkijättöisesti eli to - pe (2.10.2020) välisenä yönä Ylen tekstittämän Yhdysvaltojen presidenttikandidaattien väittelyn. 

Onneksi minun ei tarvitse antaa ääntä noissa vaaleissa sillä sen verran sekava kuva väittelystä jäi. Kummankin ehdokkaan poliittinen ohjelma jäi nimittäin täysin epäselväksi. 🤔

Ikävää, että Biden ja kokenut toimittajakin provosoituivat istuvan presidentin sanaseppoilusta. Toisaalta, en ihmettele! 😳

Meinasin ensin tuoreeltaan kirjoittaa blogiini jotain tunnelmia katsomastani mutta samantien kun ajatus liikahti päässäni niin toinen ajatus jyräsi sen alleen Trumppimaiseen tyyliin.

- Nuku yön yli. Profeetat.

Tämä oli se kaksiosainen jarruttava ajatus, joka esti näppäimistöön tarttumisen.

Nukuin yön yli.

Päädyin siihen etten kirjoita mitään. Ymmärrän aivan liian vähän Yhdysvaltojen, siis supervallan monipolvisesta ja pitkästä poliittisesta historiasta sekä maan arkielämästä hyvin erilaisissa osavaltioissa.

Vain seuraavan repliikkiajatusryppään kakaisen ulos.

🤔

Jo ensimmäisen kerran nähdessäni Trumpin presidentinvaaleissa ehdokkaana vastakkain Hillary Clintonin kanssa olin enemmän kuin häkeltynyt. Hän harjoitti rumaa hyökkäilyä silloista ministeriä ja entistä maan ykkösrouvaa vastaan. Kielenkäyttö ällötti. Mieleeni tuli, anteeksi vaan, jonkinlainen luonnehäiriöinen ihminen.

Nyt, toisen kauden väittelytilanne toisti samaa kaavaa. Kaikki Bidenin luurangot ja rumat asiat kaivetaan esiin televisiolamppujen loisteessa. Päälle käydään, häpäistään, armoa ei anneta. Julmaa! 😱

Itse poliittinen depaatti, josta äänestäjä voisi arvioida ehdokkaiden eroja jää hyvin ohueksi. Tunnelma tentin jälkeen muistuttaa lähinnä opettajan epäonnistunutta oppitunnin pitoa kun kaikki aika menee häirikkölapsen, anteeksi, siis erityislapsen aisoissa pitämiseen. 😷

Trumpin käyttäytymistä en voi hyväksyä mitenkään. Se on karkeaa! 😳

Mutta... 🤔

Heti kun tämän totean niin jokin sisälläni pyytää olemaan myös itsekriittinen❗sillä...

1. Katson tilannetta suomalaisin silmin. En ymmärrä jenkkien maailmankuvaa. Linssit silmieni edessä 👓 eivät näytä koko kuvaa kokonaisuudesta. Myös media värittää näkymiä eikä käsittele asioita aina objektiivisesti.

2. Missä vaaditaan/ määrittellään, että presidentin pitää olla "kiltti", diplomaatti, sovitteleva ja kaikkia miellyttävä? Kuka sanoo ettei hän voisi puhua ja toimia epäkanonisesti?

Ortodoksisessa uskonkäsityksessä tunnetaan "Kristuksen tähden houkat", jotka toimivat usein epäsovinnaisesti suhteessa kirkon sääntöihin ja yleislinjaukseen osoittaakseen/ alleviivatakseen juuri pähkähullullakin toiminnallaan jotain Jumalalta saatua olennaista asiaa.

Miksei presidentiksi voisi nousta syvästi Jumalan Hengen ohjauksessa kulkeva henkilö, jonka toiminta ulospäin näyttää lähinnä houkan pähkähullulta touhulta mutta totuus onkin kokonaan toinen? Usein houkkien toiminta vasta myöhemmin huomataan Jumalan puuttumiseksi asiain kulkuun.

3. Vaikka presidentti on "koko kansan presidentti" niin miksei hän saisi pyrkiä lunastamaan vaalikampanjassaan antamiaan lupauksia (niillähän tämä sai kannatuksensa) vaikkei ne koko kansaa miellyttäisikään?

4. Miksei häirikkö saisi nousta presidentiksi?

Jäin miettimään kristittynä, että jos uskon Jumalan johtavan koko maailmaa; siihen, että Kaikkivaltiaalle "maan asukkaat ovat kuin "heinäsirkkoja" ja "tyhjää ovat hänelle maan valtiaat" (Jes. 40: 22 -23, vv.1992) niin miten tämä uskoni tähän kaitselmukseen näkyy?

Uskonko todella, että taivaan ja maan Luoja voi Raamatun mukaan: viheltää sotajoukot kokoon, kurittaa kansoja, nostaa ja laskea hallitsijoita, johtaa kansojen kohtaloita pitäen niitä kuin savenvalaja savea käsissään jne.?

Jos uskon niin mikä minä olen arvostelemaan Yhdysvaltojen siellä nyt istuvan presidentin nousua Valkoiseen Taloon?

Miksei Kolmiyhteinen Jumala saisi nostaa "Johannes Kastajaa" kansakunnan kaapin päälle häiritsemään rahan ja vallanpitäjien rauhaa? Kristuksen Edelläkävijä tuskin oli kovin sovinnollinen mies nuhdellessaan kuningas Herodesta tämän avioliitosta veljensä vaimon kanssa. Millaisia nuhde/ parannussaarnoja Edelläkävijä pitäisi Yhdysvalloissa tänään? Kenties sellaisia kuin esim. Trump valtamedian edustajia höykkyyttäessään? Kuinka Edelläkävijä puhuisi YK:ssa? Entä Yhdysvaltain Senaatissa? Kaunokieltä ja proosaako?

Miksei Jumala voisi pistää Air Force One:n (presidentin lentokone) isännäksi profeetta Hooseaa, joka kutsuttiin epäpuhtaaseen elämään, että tämä symbolisoi kansan rikkimennyttä suhdetta Pyhään Jumalaan?

Miksei Jumala voisi antaa presidentin valtaoikeudet tuomari Simpsonille, jonka syvin kutsumus oli toimia kostajana Kaikkivaltiaan pilkkaajille?

Näitä mietin väittelyn katsottuani. Kysyin itseltäni: uskonko todella Kaikkivaltiaan universaaliin kaitselmukseen muuten paitsi Trumpin kohdalla? Puhuuko Jumala maailmalleen aina kauniisti ja lempeästi? Mitä kieltä ja missä sävyssä Luoja puhuu silloin kun tornadot, hurrikaanit, tsunamit ja maanjäristykset puuttuvat ihmisten arkielämään? Olisiko Trump Jumalan tornado tälle maailmalle?

Näitä mietin. Nimenomaan mietin. Voinhan olla väärässäkin.

Keskellä näitä hajanaisia ja keskeneräisiä tuumailujani törmäsin tähän alla olevaan uutiseen.

"Katolisen kirkon kardinaalin mukaan presidenttiehdokas Joe Bidenin (joka on katolilainen) ei pitäisi saada ehtoollista sillä hänen näkemyksensä abortista ovat ristiriidassa Vatikaanin opetuksen kanssa."

Mielenkiintoista! Eikö vain!

Uskotko, että Kolmiyhteinen Jumala ohjaa maailmamme kulkua ja salatulla viisaudellaan korottaa ja laskee maan mahtavat (presidentit, diktaattorit, kuninkaat, keisarit jne.) paikalleen juuri tiettyä tehtävää varten kussakin ajassa ja sukupolvessa?

Kardinaali ei antaisi presidenttiehdokkaalle ehtoollista