Palasia ikoniteologiasta

 Opettamassa Pohjois-Suomen ortodoksisen seurakunnan Oulun katedraaliyhteisössä. Kotiseurakunta. 😍

Kansakuntamme risti

Kyproksen pohjoispuolella, Ortodoksisessa kirkossa vaikuttaa Morfoun hiippakunnan alueella piispana metropoliitta Neophytos. Hänet tunnetaan rohkeasta julistuksestaan. Piispa opiskelee yhdessä seurakuntalaistensa kanssa aluellaan niin Raamatun kuin pyhien ihmistenkin esittämiä profetioita. Hän on kiistelty kirkollinen hahmo. 

Metropoliitta Neophytos muistuttaa, että Kristus puhuu omilleen ristin kantamisesta. Morfoun piispa opettaa, että tämä koskee myös kokonaisia kansankuntia. Jumala kaitsee vitsallaan ja sauvallaan koko maailmaa ja sen kaikkia kansoja sekä heimoja. Eri kansakunnille on myös annettu erilaiset "ristit" kannettavakseen, jotka koskevat kollektiivisesti koko kansakuntaa. Niistä "palloista jalassa" ei päästä irti ilman Korkeimman sallimusta. Metropoliitta Neophytos esitti omasta maastaan arkisen esimerkin.

- Joka aamu kun me kyproslaiset heräämme hiippakuntani alueella ja näemme sen osan maastamme, jonka turkkilaiset ovat miehittäneet nostavan siellä Turkin lipun salkoon niin se ei tunnu hyvälle. Me ymmärrämme, että tämä on meidän ristimme.  (Lähde löytyy tästä.) 

Metropoliitta Neophytoksen opetuksesta tuli mieleeni ajatus, että meillä suomalaisillakin on oma ristimme kannettavanamme. Ja raskas risti onkin. Sen pituus on 1343,6 kilometriä. 

Häijy sheriffi

Talvi- ja jatkosodan aikana vanhempani olivat lapsia, jotka elivät sodan jälkeisen jälleenrakennuskauden aikana nuoruuttaan. Minä synnyin 1960 luvun loppupuolella sukupolveen, jonka isovanhemmat (mummut, papat) olivat sodankäynyttä sukupolvea ja omat vanhempani puolestaan olivat yhdessä omien vanhempiensa kanssa maksamassa Neuvostoliitolle sotakorvauksia. Näiden lisäksi he rakensivat maatamme sodan jäljiltä uudelleen. Sattuneista syistä minun niin kuin monen muunkaan sukupolveni edustajan ajatukset ja tunteet Neuvostoliittoa kohtaan eivät olleet lämpimiä vaikkemme olleetkaan sodan lapsia. Sotatraumat välittyivät meidän sukupolveemme asti lähinnä henkisellä ja asenteelllisella tasolla erinomaisesti.  

Mainituista syistä luottamuksellinen ilmansuunta oli tuolloin länsi. Lapsuudesta asti olen oppinut katsomaan erityisesti amerikkalaisia ihaillen. Tähän ei suinkaan vähiten vaikuttanut Elvis Presley.  

Kun vuonna 1994 kävin Bibliaseuran mukana toimittajan ominaisuudessa ensimmäistä kertaa Venäjällä, ja mukanamme oli vanhoja uskovia papparaisia, sotaveteraaneja, jotka sanoivat olevansa ensimmäistä kertaa Venäjällä "ilman kypärää ja aseita" niin toiveikkuus idän suunnasta kasvatti pienet itunsa myös minussa. 

- Ehkei meillä niin paha naapuri olekaan, ajattelin.  

Toisen kerran kävin Etelä-Pohjanmaan Kansanlähetyksen julistustyön diakonin tehtävissä ollessani diakonisissa merkeissä joskus 1990 luvun puolen välin kieppeillä luovutetun Karjalan alueella. Sillä reissulla oli hyvin jännittävää nähdä mm. Salmissa hajalle lyöty Ortodoksinen kirkko, jossa mummoni aikanaan kävi jumalanpalveluksissa.  

Kolmannen kerran kävin Venäjällä metropoliitta Panteleimonin kanssa hiippakuntasihteerivuosinani. 

Venäläinen vieraanvaraisuus ja ystävällisyys oli kaikilla reissuilla suurenmoista. Pienet lämmön idut Venäjää kohtaan saivat joka kerta hieman kastetta noustakseen aina himpun verran ylöspäin.  

Näiden lämpimien vieraanvaraisuuskokemuksieni jälkeen sydämeni jää alkoi sulaa Venäjän suuntaan. Venäläisnaisten kauneuskin teki vaikutuksen.

- Jospa siitä vielä tolkun kansa kasvaa, ajattelin. 

Pientä kielteistä kipinää kyllä tuli tähän tunteeseen, kun Oulun Ortodoksisen metropoliitan kanslian hiippakuntasihteerikautenani kävimme metropoliitan kansliaväen kanssa vierailemassa Latviassa, Riikassa. Siellä saattoi hyvin nähdä ja ymmärtää millaisen kuristusotteen kommunistinen aate oli pienestä kansasta Neuvostoliiton ikeen alla ottanut. Lue tästä matkaraporttini otsikolla: "Hämärästä valoon Kirkon tie Latviassa". 

Viimeisinä hiippakuntasihteerivuosina toimin myös ortodoksisena uskonnonopettajana peruskoulun puolella. Tapasin siellä venäläistaustaisia oppilaita, jotka tietenkin heijastelivat kotinsa asenteita. Suurin osa oli hyvin käyttäytyviä ja upealla asenteella oppimassa uutta mutta toisenlaistakin asennetta sain kohdata. Oppitunneilla joidenkin venäläistaustaisten oppilaiden jatkuva puhe Venäjän suuruudesta, suomalaisen ortodoksian ankeudesta ja halveksiva asenne koko maatamme kohtaan - ja suoraan päin opettajan pannua (kasvoja) - löi ällikällä. 

Ihmettelin mielessäni, miksi he sitten ovat ylipäätään tulleet Suomeen jos kaikki täällä on pielessä? Olen kai liian sinisilmäinen, kun ajattelin, että nämä olivat yksittäistapauksia. Olivat kyllä mutta eivät harvinaisia. Kollegoilta kuulin joskus samaa. Siinä kohtaa on myönnettävä, että tuli hieman ryppyjä otsalle, orastavan lämpimyyden suhteen; suhteessa suureen naapurimaahan.  

Lähinaapuriin ei ole luottamista 

Sitten tuli vuosi 2014 ja Krimin valtaus. Vuonna 2022 syttyi täysimittainen hyökkäyssota Ukrainaa vastaan. Olkoon poliittiset syyt silloiselle väkivaltaiselle roihahdukselle mitkä tahansa, niiden ruotimiseen ei tietotaitoni riitä, niin maallikkotulkintani on, että se osapuoli, joka aggressiivisesti, raakalaismaisin ottein hyökkää ensin toisen päälle vahingoittaakseen tätä - on syyllinen väkivaltaisen toiminnan aloittamiseen yhden tai useamman osapuolen välillä. 

"(Venäjä) julisti "sotilaallisen erikoisoperaation" entisen neuvostomaan demilitarisoinniksi ja puhdistamiseksi väitetyistä natseista." (Lue koko lähde tästä )

Niinpä henkilökohtaisella tasolla tapahtui "pum" - ja olin kuin entisessä Afrikan tähti pelissä - "palaa lähtöruutuun" asetelmassa. Vuosikymmenien luottamuksen tunteen rakentaminen Venäjään putosi kerralla pakkasen puolelle.

Henkinen suuntani kääntyi entistä tiukemmin turvalliseksi ja vakaaksi kumppaniksi koettuun Amerikan Yhdysvaltoihin. Siitä kai kertoo jenkkiauton omistaminenkin. Chrysler. 

Länsi pettää 

Päästiin vuoteen 2017 ja Trump nousi USA:n presidentiksi. Politiikan kommentaattoria, kansainvälisistä suhteista väitellyttä filosofian tohtoria Risto E.J. Penttilää lainaten, joka puolestaan siteerasi Trumpin kannattajia, että he halusivat Valkoiseen taloon "häijyn sheriffin". Ja totta totisesti sellaisen saivat. 

Hänen ensimmäinen kautensa presidenttinä numero 45. oli mielestäni; ei niinkään yhtenäisyyttä ja vakautta luonut presidenttillinen kausi vaan epävakaa mediaspektaakkeli, olkoot talouspoliitiset ja muut tunnusluvut kuinka menestyksekkäitä tahansa. 45. oli ja edelleen on todella häijy sheriffi!  Hänellä on pakko olla jonkinasteinen epävakainen persoonallisuuden piirre! Tai sitten jokin vanhuuteen liittyvä "äkäisen ukon syndrooma." Käyttäytyminen on kuin entisajan tarkkailuluokan pahimmilla oppilailla. 

Trumpin ensimmäinen kausi päättyi. Kirjoitin silloin tuntoja blogiini ja allekirjoitan edelleen silloiset ajatukseni. Sen voit lukea tästä. 

Välissä oli presidentti Joe Biden. Hänen kautensa päättyi. Vastaehdokkaakseen Biden sai jälleen Trumpin mutta ensin mainittu päätti jättäytyä pois kisasta. Nopealla tahdilla Trumpin vastapeluriksi nousi Kamala Harris. Silloinkin kirjoitin tuoreeltaan ajatuksiani asetelmasta  ja sen löydät tästä. 

Nyt elämme 47. presidentin kautta, joka on Trump. Hän on muuttunut vieläkin häijymmäksi ja  systemaattisemmaksi sheriffiksi kuin ennen. En enää tiedä mitä hänestä pitäisi ajatella. Ehkei kai pitäisi ajatella mitään kun ei ole pakko. En vihaa, enkä rakasta, enkä myöskäään fanita häntä. Hän ei ole minun maani presidentti. Aivan hyvin voisin olla ajattelematta häntä mitenkään mutta kun harrastan aktiivista politiikan penkkiurheilua niin katsomosta "kentälle" katsottaessa häntä on vaikeaa ohittaakaan. 

Herra 47. kun on juuri "se" pelaaja, joka ei välitä säännöistä mitään ja juuri hän pistää koko kentän omilla tempauksillaan ei vain kotimaassaan vaan myös maailmanpolitiikassa sekaisin. Ja ne laineet lyövät myös Suomeen. Yhtälö on hankala. Hänen asemansa on hyvin merkityksellinen pienelle maalle ja suomalaisten poliitikkojen on syytä pitää toimivat välit niin häneen kuin Yhdysvaltain nykyiseen hallintoon. Siinäpä eri maiden ulkopolitiikan tekijöille haastava rasti. Onnea kenttällä pelaaville ja tuomareille. Ei käy kateeksi. 

Trump ja hänen kristityt kannattajansa  

Trump on lumonnut kristittyjä ei vain Yhdysvalloissa vaan ympäri maailmaa. Lähes nolla-asteinen kritiikittömyys 47. kohtaan uskovissa piireissä ei lakkaa hämmästyttämästä. Trumpin karkeus, tietämättömyys ja poliittinen mazoilu saa Suomessakin osan (ei kaikkia) uskovaisista hurmioon. Siis mitä ihmettä? 

Maailman vaikutusvaltaisimman maan presidentti vetelee asioita stetsonista eikä vaivaudu edes korjaamaan virheitään. Äimistelen! (Ihmettelen!) Trumpista on vaikea saada oikein mitään otetta. Hän on kuin perinteinen palasaippua, joka karkaa nopeasti käsistä omille teilleen. 

Hän rakastaa itsensä esittelyä kameroiden edessä. Toisaalta hyvä, sillä olemme näin päässeet myös näkemään hänen öykkäripuolensa. Se on hyvin rumaa! Niinä hetkinä mieleeni tulee Ilmestyskirjan (13:11) kuvaama "karitsa", joka näyttää lutuiselta, ihanalta ja luotettavalta mutta puhuu kuin pimeydestä nouseva peto. Sanottakoon nyt väärinkäsitysten välttämiseksi etten tokikaan väitä, että Trump on pyhän kirjan profetoima "kauhistus" mutta se mielikuva ei ole kovinkaan kaukana niinä hetkinä kun hän päästelee suustaan hyvin rumia sammakoita. 

Tuolloin kameroiden tallentamina näemme Trumpin kannattajan sanoin (jota Penttilä lainasi) "häijyn sheriffin". Nämä momentumit näyttävät minulle vallan huipulla olevan miehen, joka on kaikkinaista imartelua ja itsensä ihailua vailla oleva 190 senttinen tuttipulloa ja vaippojen vaihtoa tarvitseva kiukutteleva lapsi.    

Mietippä asiaa kristillisen moraalin ja etiikan kannalta. Kaikki kristilliset Kolmiyhteiseen Jumalaan ja Kristuksen kaksiluonto-oppiin sitoutuneet kirkot opettavat, että jokaisessa lähimmäisessämme me näemme Kristuksen. Jokainen ihminen on uniikki Jumalan punoma yksilö ja Jumalan kuva! Me olemme niin arvokkaita, että Kristus opettaa: 

 "...joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen." (Matt. 5:22)

Ortodoksisessa kirkossa yksi tunnetuimmista pyhistä, Serafim Sarovilainen otti niin vakavasti lähimmäisissään olevan Jumalan kuvan, että hän ihmisen asemasta riippumatta, oli hän sitten lapsi tai aikuinen, köyhä tai rikas; kumartui hänen edessään maahan ja lausui: "Minun iloni!" Hän näki jokaisessa ihmisessä Kristuksen sillä ihminen on Jumalan kuva.  

 Näkeekö Trump poliittisissa vastustajissaan Kristuksen? 

Ote presidentti Trumpin puheesta salamurhatun kristillisen oikeistoaktivisti Charlie Kirk:n muistotilaisuudessa (tekstilähde) : 

Trump kehuu Kirkin suvaitsevaisuutta. 

- Minä sanon usein radikaalit, mielisairaat vasemmistolaiset. Charlie sanoi vain vasemmisto. Minä en siihen pysty, sanoi Trump.

Trumpin mukaan Charlie Kirk halusi parasta vastustajilleen.

- Siinä eroan Charliesta. Minä vihaan vastustajiani. Enkä toivo heille parasta, Trump sanoi. 

- Donald, näinkö Jeesus opetti?

Voimme kyllä kokea eri ihmisiä tai yhteisöjä kohtaan luottamuspulaa ja petetyksi tulemisen tunteita mutta viha ja pahan toivominen eivät taida mennä ihan rakkauden kaksoiskäskyn linjoilla.   

Nyt on vasta 9. kk eli raskausajan verran takana Trumpin aikakautta ja maailmasta ei taida löytyä maata, jossa ei hänen nimeään tiedettäisi. On hän sen verran keikutellut maailmanpolitiikan ja maailman talouspolitiikan venettä. Saapa nähdä mihin kaikkeen hän vielä ehtii kun hänellä on presidenttikautta jäljellä vielä reippaan kolme vuotta. Muuttuuko maailmanjärjestys? 

Voi niitä, jotka menevät alas Egyptiin apua etsimään ja turvautuvat hevosiin, luottavat sotavaunuihin, koska niitä on paljon, ja ratsumiehiin, koska niitten luku on ylen suuri, mutta eivät katso Israelin Pyhään, eivät kysy neuvoa Herralta. (Jes. 31:1)

Taidetta väsäsin ihan ite. 😅

Historialliskriittinen raamatuntutkimus läpivalaisussa

Nyt pyöritään raamatuntutkimuksen, eksegetiikan ytimessä. 
Vahva suositus kuunnella! 👂

 

Kuka meille vierittää kiven hautakammion ovelta?

Mielestäni osasin pysytellä luennossa perusasian ytimessä. 
Videotallenne, 1h.  

 

Kiitollinen epätäydellisestä sotesta 🤩

Sote-verkosto on hyvä muttei täydellinen. Siitä ei koskaan tule valmista. Sitä tuleekin ajatella samalla tavoin ikuisuusprojektina kuin asuintaloa tai kesämökkiä: aina on jotain uutta laitettavaa tai vanhan korjaamista. Rakenne ja metodit vaativat ajoittaista trimmausta ja päivittämistä. Ja sitä valtio ja alueet tekevät. Välillä se meitä kansalaisia sapettaa ja välillä voimme olla tyytyväisiä. 

Soten kautta olen saanut apua moniin ongelmiini. Ja toki, myös toisiin on jäänyt apu tulematta mutta pääosin systeemistä minulla on hyvä tuntu. Sossula on myöntänyt allekirjoittaneelle harvakseen kotonani käyvän avustajapalvelun. Se tulee tarpeeseen kun aina eivät omat voimat riitä arjen raskaimpien asioiden pyörittämiseen. 

Pääministeri Orpon hallituksen saksittelujen ✂️ keskellä itsekin olen joutunut leikkurin kohteeksi mutta en valita. Miksi niin tekisin? Taloudellisista leikkauksista huolimatta minusta on pidetty huolta. Arkista avustajatyötä tekevät ihmiset leikkureista huolimatta hoitavat työnsä superkorkealla eetoksella.♥️♥️

Olen kiitollinen kaikesta tästä niin lompsansa avanneelle valtiovallalle, sosiaalityölle kuin palvelujen toteuttajaportaalle. ♥️

Lähes 40 vuoden ikäero avustajaan oikeasti näkyy ja kuuluu  - Danny ja Helmi! 😅 

Tänään (21.8.2025) kävi avustajanani "kohta 23 vuotias" opiskelija. Jutustelumme tiimoilta totesin, että hänen vanhempansa ovat minua 10 vuotta nuorempia. Mistäkö siis huomaa olevansa papparainen?! 👴🏼😅 Voi sitä nuoruuden empatiaa ja sydämen paloa avustajalla. 🔥 Mietin, millainen itse olin samanikäisenä. Kunpa saisin edes hyppysellisen sitä samaa nuoruuden "taikapölyä" ✨ elämääni. Silloin kaikki oli uutta ja jännää, sekä sopivasti pinkkilasien läpi suodattunutta. 😍 

On se hyvä, että eri sukupolvet kohtaavat. Se on molemmin puolin tärkeää. Opin tänään mm. sen, että avustajani oli ehtinyt näkemään lapsena lankapuhelimen ja tiesi mikä se on. Kaikki eivät enää tiedä. Markka taas ei kuulunut hänen maailmaansa enää mitenkään muuten kuin historian kirjassa alaviitteenä. 

En ihmettele, että iskelmissä kaivataan "kultaista nuoruutta" tai "nuoruuden auringon paistetta". Nuoruus on upea kausi elämässä, jonka usein valitettavasti ymmärtää vasta paljon myöhemmin. 

Mutta! Mielestäni nuoruuttakin tärkeämpää on kasvaa kaikkien ikäkausiensa aikana samalla tavoin kuin Vapahtaja: "viisaudessa, iässä ja armossa". ☦️ Tämä ei ole itsestäänselvyys.

Kuolemassa sielu erkanee ruumiista

Ihminen syö ja ahertaa, sekä idän kirkon isien mukaan tuottaa limaa ja jätettä eri puolilta kehoa. Rahvaammin sanoen syö ja paskoo, ja näiden välissä touhuaa jotain. Ja lopulta kupsahtaa.

Tähän kohden teologialle allergiset voivat jättää lukemisen sillä siirryn siihen osioon. 

Ihminen on ylevä alentuneessa tilassaankin

Vaikka elämän harmonia meni rikki ja kuolemattomuuskin särkyi kun ihminen ajettiin ulos Paratiisista niin ihminen on silti ylevä koska hän on luomistyön todellinen kruunu. 

Alkusynnin seuraus oli ja edelleen on traaginen. Ihmisen ainutlaatuisuus ei kuitenkaan kadonnut siinä mihinkään. 

Ihmisen ylevyys näkyväiseen todellisuuteen luotuna olentona on poikkeuksellinen. Vain ihminen on Jumalan kuva ja kaltainen. Meidät on luotu pystyasentoon, älyllisiksi, tietoisiksi, innovatiivisiksi olennoiksi. Jeesus syntyi oman kuvansa kaltaiseksi luotuun ihmisyyteen.

Emme ole eläimiä

Ne ovat luotu erikseen. Niitä ei ole asetettu viljelemään ja varjelemaan maata. Profeettoja ei lähetetty Jumalan viestinviejiksi eläimille, sillä aasi tuntee kyllä omistajansa, Luojan. Viestinviejiä tarvitsivat kovakorvaisiksi käyneet Jumalan kuvat, ihmiset. Valitettavan usein ihminen kyllä käyttäytyy toistaan ja itseään kohtaan jopa pahemmin kuin eläimet.

Tie alentumisen tilasta ylöspäin

Kristus ristillä ja ylösnousemuksellaan avasi ihmiselle tien alentumisen tilasta kohti korkeutta, ylöspäin. Kohti todellista ylevyyttä, joka on mahdollista Kristuksessa. 

Liha ja veri, se on: ruumiimme ei peri Jumalan valtakuntaa ja siksi se pannaan hautaan maatumaan sillä se on vielä rikkinäisyyden maailmassa, alennustilassa. 

Siksi myös pyhinä pidetyt ihmiset kuolevat. Hekin ovat lihaa ja verta loppuun saakka taistellen kaikkea saastaisuutta vastaan viimeiseen hengenvetoonsa asti. 

Vaikka pyhien luissa saattaa vielä satoja vuosia heidän kuolemansa jälkeenkin ilmentyä Pyhän Hengen pyhittävän työn hedelmiä, onhan ruumis Pyhän Hengen temppeli , niin silti "ne", se on: pyhäinjäännökset eivät peri Jumalan valtakuntaa sillä ne kuuluvat katoavaisuuden alaiseen maailmaan. Nekin odottavat lopullista Jumalan uudelleen luomista samalla kun niiden kautta Jumala jakaa siunaustaan ajan keskellä. 

Haudasta ei nouse homehtunut luukasa

Me uskomme uuden luomiseen, ja ruumiin ylösnousemukseen. Uuden kirkastetun, virheettömän, harmonisen, eheän maailman syntyyn, joka vapautuu kaikesta rikkinäisyydestään. 

Haudasta ei nouse vanha homehtunut luukasa tai läjä hiekkaa vaan ihmisen jäämistön äärellä tapahtuu kokonaan uusi luomistyö, tosin vanhan "muotin" mukaan. Tunnemme kuoleman rajan toisella puolella toisemme niin ulkoisen muodon kuin persoonallisuuden piirteistä. 

Ylösnousemusruumis on yhtä todellinen kuin nykyinen on. Se ei ole aave, henki tai kummitus.

Ortodoksisen ja Katolisen kirkkojen pyhien luetteloihin otetut kilvoittelijat; heidänkin jäämistöstään Jumala luo kullekin yksilöllisen kokonaan uuden ylösnousemusruumiin, johon kuolemassa erkaantunut sielu uudelleen yhdistyy. 

Näin tapahtuu kaikille edesmenneille. Jumalan käsistä lähtenyt uniikki luomistyö palautuu takaisin siihen kirkkauden muotoon missä Paratiisin ensimmäiset ihmiset olivat. 

Kuolema on siis uskoville Kristuksen luo siirtymistä ja kun Jumalan aika koittaa niin sielu ja kokonaan uudelleen luotu keho, se on: ylösnousemusruumis yhdistyvät toisiinsa. Silloin ei enää eletä vain henkien todellisuudessa vaan kirkastuneen ruumillisen ulottuvuuden maailmassa. 

"Odotan kuolleiden ylösnousemusta ja tulevaisen maailman elämää." (Nikealais-Konstantinopolilainen uskontunnustus)