Kuolemassa sielu erkanee ruumiista

Ihminen syö ja ahertaa, sekä idän kirkon isien mukaan tuottaa limaa ja jätettä eri puolilta kehoa. Rahvaammin sanoen syö ja paskoo, ja näiden välissä touhuaa jotain. Ja lopulta kupsahtaa.

Tähän kohden teologialle allergiset voivat jättää lukemisen sillä siirryn siihen osioon. 

Ihminen on ylevä alentuneessa tilassaankin

Vaikka elämän harmonia meni rikki ja kuolemattomuuskin särkyi kun ihminen ajettiin ulos Paratiisista niin ihminen on silti ylevä koska hän on luomistyön todellinen kruunu. 

Alkusynnin seuraus oli ja edelleen on traaginen. Ihmisen ainutlaatuisuus ei kuitenkaan kadonnut siinä mihinkään. 

Ihmisen ylevyys näkyväiseen todellisuuteen luotuna olentona on poikkeuksellinen. Vain ihminen on Jumalan kuva ja kaltainen. Meidät on luotu pystyasentoon, älyllisiksi, tietoisiksi, innovatiivisiksi olennoiksi. Jeesus syntyi oman kuvansa kaltaiseksi luotuun ihmisyyteen.

Emme ole eläimiä

Ne ovat luotu erikseen. Niitä ei ole asetettu viljelemään ja varjelemaan maata. Profeettoja ei lähetetty Jumalan viestinviejiksi eläimille, sillä aasi tuntee kyllä omistajansa, Luojan. Viestinviejiä tarvitsivat kovakorvaisiksi käyneet Jumalan kuvat, ihmiset. Valitettavan usein ihminen kyllä käyttäytyy toistaan ja itseään kohtaan jopa pahemmin kuin eläimet.

Tie alentumisen tilasta ylöspäin

Kristus ristillä ja ylösnousemuksellaan avasi ihmiselle tien alentumisen tilasta kohti korkeutta, ylöspäin. Kohti todellista ylevyyttä, joka on mahdollista Kristuksessa. 

Liha ja veri, se on: ruumiimme ei peri Jumalan valtakuntaa ja siksi se pannaan hautaan maatumaan sillä se on vielä rikkinäisyyden maailmassa, alennustilassa. 

Siksi myös pyhinä pidetyt ihmiset kuolevat. Hekin ovat lihaa ja verta loppuun saakka taistellen kaikkea saastaisuutta vastaan viimeiseen hengenvetoonsa asti. 

Vaikka pyhien luissa saattaa vielä satoja vuosia heidän kuolemansa jälkeenkin ilmentyä Pyhän Hengen pyhittävän työn hedelmiä, onhan ruumis Pyhän Hengen temppeli , niin silti "ne", se on: pyhäinjäännökset eivät peri Jumalan valtakuntaa sillä ne kuuluvat katoavaisuuden alaiseen maailmaan. Nekin odottavat lopullista Jumalan uudelleen luomista samalla kun niiden kautta Jumala jakaa siunaustaan ajan keskellä. 

Haudasta ei nouse homehtunut luukasa

Me uskomme uuden luomiseen, ja ruumiin ylösnousemukseen. Uuden kirkastetun, virheettömän, harmonisen, eheän maailman syntyyn, joka vapautuu kaikesta rikkinäisyydestään. 

Haudasta ei nouse vanha homehtunut luukasa tai läjä hiekkaa vaan ihmisen jäämistön äärellä tapahtuu kokonaan uusi luomistyö, tosin vanhan "muotin" mukaan. Tunnemme kuoleman rajan toisella puolella toisemme niin ulkoisen muodon kuin persoonallisuuden piirteistä. 

Ylösnousemusruumis on yhtä todellinen kuin nykyinen on. Se ei ole aave, henki tai kummitus.

Ortodoksisen ja Katolisen kirkkojen pyhien luetteloihin otetut kilvoittelijat; heidänkin jäämistöstään Jumala luo kullekin yksilöllisen kokonaan uuden ylösnousemusruumiin, johon kuolemassa erkaantunut sielu uudelleen yhdistyy. 

Näin tapahtuu kaikille edesmenneille. Jumalan käsistä lähtenyt uniikki luomistyö palautuu takaisin siihen kirkkauden muotoon missä Paratiisin ensimmäiset ihmiset olivat. 

Kuolema on siis uskoville Kristuksen luo siirtymistä ja kun Jumalan aika koittaa niin sielu ja kokonaan uudelleen luotu keho, se on: ylösnousemusruumis yhdistyvät toisiinsa. Silloin ei enää eletä vain henkien todellisuudessa vaan kirkastuneen ruumillisen ulottuvuuden maailmassa. 

"Odotan kuolleiden ylösnousemusta ja tulevaisen maailman elämää." (Nikealais-Konstantinopolilainen uskontunnustus)

Vanha ei ole nuori!

Minun iässäni äijät pukeutuvat nahkaliiveihin, laittavat huivin päähän, ottavat tatskan käteen ja istuttavat ahterinsa 1000 kuutioisen kaksipyöräisen pörinävehkeen selekään. 🏍️ 

Näin kai toteutetaan nuoruuden haaveita ja möyhennetään muistojen korissa ikuisen nuoruuden pölypalloja. Harhaisuutta on monenlaista! 

Edustan itse jonkinasteista suoraa realismia. Haihattelut pois ja asioihin tartutaan juuri sellaisina kuin ne ovat. 

Erityisesti 10 vuoden takainen syväsukellukseni masennuksen näköalattomuuden kuiluihin toimi tuolloin "kuorintaveitsenä" ja irrotti silloin hyvin tehokkaasti elämäni ympäriltä "pitsit ja hötöt." Nämä vuodet pelkistivät elämää. 

Nuo mielen Moorian karut vuodet kasvattivat katsomaan ytimiin. Autiomaassa pitsiröyhelöistä on laiha lohtu. Pintataso ei enää riitä, on ruopaistava syvemmältä; oli sitten kyse hengen tai aineen maailmasta. 

Olen kovaa vauhtia lähestymässä 60:tä. Harva elää 100 vuotiaaksi, joten elämäni ehtoopuolen askeleet ovat alkaneet. Kun luen uutisia oman ikäluokkani kuoleman tapauksista niin riipaisee. 

Realiteetti on se, että hiukset piuha piuhalta harmaantuvat ja harvenevat sekä vatsa kaikesta vastutuksesta huolimatta pullistuu. Nopein ja terävin aika elämässäni on auttamatta ohi. Tämä on fakta. 

Vaivoja on ja niiden määrä todennäköisesti lisääntyy. En ole kuulunut enää aikoihin maamme "tulevaisuuteen ja toivoihin" kuten nuorena ja nuorena aikuisena sain usein kuulla. 

Kuulun nykyisin niihin, jotka kuormittavat terveydenhoito-, ja eläkejärjestelmää. Jos nyt en sentään ole "ongelmajätettä" niin ainakin "se tuottamaton" osa yhteiskuntaa. Karua. Nuoretkin vanhenevat.

Suuri itäinen ja samalla hyvin aggressivisen naapurimaa puhututtaa. Olen pohtinut aihetta useiden 60:n molemmin puolin asettuvan miehen kanssa. Yhdessä on fundeerattu, että niin sotiminen kuin rauhan ajan yhteiskunnallinen toimeliaisuus ovat nuorempien hommia. 

Olemme ihmetelleet valtiovallan aikeita nostaa reserviläisten liikekannallepanoa koskevaa ikää. Kaikki eivät ole Mannerheimin kaltaisia, jotka toimivat armeijan ylipäälikkönä 72 vuotiaana. Suurimmalla osalla siinä vaiheessa on niin fyysinen kuin henkinenkin parhaus ohitettu. 

Ikääntyminen voi elämänkokemuksen ja sivistyneisyyden tasosta riippuen tuoda joskus esiin sellaista potentiaalia, joita nuoremmilta sukupolvilta vielä siinä vaiheessa puuttuu. Se on hyvä. Kultaisen nuoruuden muisteleminen iäkkäämpänä on positiivista mutta itse nuoruutta ei palauta mikään. 

Eikä menneeseen voi muutenkaan palata. Se kuuluu historiaan. On suurta lapsellisuutta yrittää olla enää nuori kun sitä ei enää ole. On suurta viisautta suostua olemaan vastuuta kantava aikuinen. 

Nykyistä 60:n lähestymistä signaloiva tilanne ja ylipäätään ikääntyminen ei mitenkään parane  laittamalla merirosvorättiä päähän, nahkarotsia niskaan ja asettelemalla hevosvoimiksi kutsuttuja pörinäkuutioita takaliston alle. En tokikaan vastusta näitä jos joku haluaa näin toimia ja ne tekevät hänet onnelliseksi. Suotakoon vanheneville ukkeleille pienet ilonsa. Mutta omalle kohdalleni trendi ei sovi.

Suoraa realismia on se, että näissäkin asioissa heitetään joutavat haihattelut pois ja asioihin tartutaan juuri sellaisina kuin ne ovat. 

40-, 50- ja 60- vuotias ei ole enää nuori, eikä nuori aikuinen. Hän on aikuinen ihminen ja toimikoot myös siten: vastuullisesti ja fiksusti. Ikääntymisessä ei ole mitään hävettävää. Jopa Jumala arvostaa sitä!

Älä pidä ihmistä halpana

hänen vanhuutensa tähden,

sillä jotkut meistäkin tulevat vanhoiksi. (Siirak 8:6)

Nouse harmaapään edessä ja kunnioita vanhusta sekä pelkää Jumalaasi. Minä olen Herra. (3. Moos. 19:32)

Lapsi ja nuori eivät voi päättää siitä, että hän on vielä ikäisensä ja monella tavalla ihmisenä kypsymätön. Mutta aikuinen voi! Hän voi joko jäädä "ikuisen nuoruuden" haihattelujen noidan kehään pyörimään tai astua ulos siitä lumouksesta ja päättää ryhtyä kasvamaan ikäisekseen. 

Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. (1. Kor. 13:11)

Ihminen on kutsuttu kasvamaan eri ikäisenä eri tavalla. Kasvua tulee tapahtua myös ikääntymiseen ja vanhuuteen. Ja lopulta myös siihen, että ihminen suostuu luopumaan lihallisen maailmanajan siteistä ja siirtymään Kristuksen luomattoman kirkkauden ihmeelliseen maailmaan. 

Suostu kasvuun!