Alexandra* oli 15 vuotiaan itseni ensi ihastus. 😍
Erilaisten kuvioiden jälkimaininkina löysin itseni kahdestaan pyöräilemästä hänen kanssaan. Herrasmiehenä saattelin hänet kotiin. Pihalla ennen tiemme erkanemista rohkaistuin pyytämään häneltä uudelleen tapaamista. Hänen, ikäiseni teinitytön kauniit sanat piirtyivät mieleeni kuin moukari.
- Sä oot mukava mutta niin pieni...
Toista tapaamista ei tullut.
Seurasin kyllä toisten poikien samanmoisia lähestymisiä hänen elämässään. Nämä pojat olivat fyysisesti pidempiä kuin minä. Menestyivät. Teini-iän kokemus ei jäänyt ainoaksi. Silloin olin pieni ja laiha. Nyt pituudeltani edelleen lyhyt mutta... heh... vähemmän laiha. 😅
Tapaus tuli kaukaa historiani pölykerrosten takaa mieleeni kun istun Oulun Torinrannan ruokateltassa ja seurailen ohikulkijoita. Lähes kaksimetriset miehet kulkevat 150 senttisten naisten kanssa. Havainto synnytti pohdinnan: jos naiset pariutuvat, kokien turvaa ja muuta mukavuutta pitkien miesten kanssa niin mistäs me me vähemmän pitkät miehet löydämme vastakappaleen?
Olenko katkera kun jäin yksin? En. Elämä on paljon suurempi yhtälö kuin parisuhde.
Jatkan helteestä (Oulussa +30 °C) nauttimista ja hyvän kanapitan syömistä. 😋
* Nimi muutettu
