Minua on yhden kerran elämäni aikana syytetty katkeraksi. Pidin syytöstä silloin ja pidän edelleenkin enemmän kuin outona. Elämästäni löytyy varmasti kaikenlaista viheliäisyyttä mutta katkeruutta en itsessäni tunnista.
Katkeruudessa on kysymys jonkinlaisesta vihaan ankkuroitumisesta, jonka äärelle ihminen rakentaa pesän. Ihminen jää kitkerän katkerien ajatusten ja tunteidensa päälle hautomaan, hankaamaan ja kieriskelemään yhtä mielellään kuin koira löytäessään juoksulenkillään köntsäkasan.
"Katkeruutta voisi luonnehtia pitkäaikaiseksi juuttumiseksi myrkyllisiin ajatuksiin ja oloon", sanoo psykologi Heli Heiskanen. (1)
Katkeruuden leimoilla on helppoa ja halpamaista lyödä ihmisiä. Sivistyneempää olisi avata katkeraksi epäilemänsä ihmisen kanssa keskustelu aiheesta. Luulen, että hyvin usein leimaaja saattaisi yllättyä siitä kuinka väärässä hän olettamiensa suhteen voi olla.
Köyhä on harvoin katkera köyhyydestään. Itse kuulun tähän sosiologis-ekonomiseen kategoriaan eikä se minua katkeroita. Elämän sisältö ja mielekkyys ei löydy euroista vaikka niiden runsaampi määrä luonnollisestikin helpottaisi monta arkista asiaa.
Siihe ei tarvita moottoriksi vihaa eikä katkeruutta eikä mitään muutakaan aggressiota jos köyhä ilmaisee havaintojaan siitä taloudelliset nallekarkit eivät jakaudu tasaisesti. "Raha löytää rahan luokse" on pelottavan totta. Tähän yhtälöön ei köyhä mahdu. Tämän toteaminen ei tunnelatauksia tarvitse.
Eikä sekään arkikokemus, että hallitusten vaihtuessa meininki köyhien osalta on kuin hölmöläisten peiton jatkaminen. Siinä missä yksi hallitus nipsaisee etuisuuksia toisesta päästä ja siirtää sen "peiton" toiseen päähän niin toinen hallitus uudistusten nimissä toimittaa peittoleikin toisinpäin.
Käytännön elämässä tämä merkitsee, että siinä missä sosiaalisten etuisuuksien saaminen toisessa kohdassa helpottaa taloudellisesti ahtaalla olevan elämää niin samaan aikaan toisesta päästä uudet asetukset leikkaavat häneltä jonkun toisen tukimuodon pois.
Tukalan tilanteen lopputulokseksi köyhälle saattaa jäädä lompakkoon yhtä pyöreä nolla euroa ilman byrokratian rattaiden pyörittelyäkin. Todellinen apu jää siis usein ohueksi.
Tällaisen epäkohdan esille nostaminen ei siis ole katkeruuden jenkkaan antautumista vaan epäoikeudenmukaisten käytänteiden avaamista korjausliikkeitä varten.
Jos sairaanhoitajat ovat vuosikymmenten ajan ihmetelleet miksi lääkäreiden palkkoja säännöllisesti nostetaan ja siihen yllättäen aina löytyy budjettiin lisärahoitus mutta sen sijaan hänen ammattikuntaansa on roikotettu vuosikausia palkkamontussa yrittämättä edes parantaa tilannetta niin en ymmärrä tilanteesta myrkyllisesti ajattelevia taustaörisijöitä.
Kohtuuttomassa tilanteessa niin ei ole kyse hoitajien katkeruudesta vaan epäkohdan parantamusyrityksestä. On lapsellista sivaltaa hoitajia ahneuden, itsekkyyden ja katkeruuden leimoilla. Näin kuitenkin taannoin tapahtui.
Tiedä enemmän ja luule vähemmän on hyvä motto lähes kaikkeen. Myös katkeruusolettamiin.
(1) ET -lehti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti