Ajatushattaroita

Olen pitkästä aikaa ulkona syömässä. Ravintolaan saapuu nuori äiti lapsen kanssa. Energiaa riittää molemmilla. Äiti on onnellinen ja silminnähden ylpeä alle vuoden ikäisestä aikaansaannoksestaan. Leikkii iloisesti pikkuisen kanssa. Lapsi sätkii syöttötuolissa ja ottaa kontaktia äitiinsä. Nuoren naisen hymy on leveä ja iloinen katse tavoittaa lapsen, joka myöskin alkaa hymyillä.

Kaffea! 😋

Minulta tuo onnen juna on jo mennyt. Katson heitä keski-ikäisen miehen haikein silmin. Oma perhe jäi perustamatta. Nuorena olisi pitänyt vitsa vääntää. Nyt ei ole enää puhtia. Pienellä kateudella katsonkin molempien energisyyttä. Se on minulla muisto vain. Pohdin lisäksi en tiedä sopeutuisinko enää perhehulinaan, lasten kitinään ja vaimon huomiontarpeeseen. 

Viereiseen pöytään istahtaa pari teiniä. Energiaa sielläkin. Ja loputon puheentulva, silmissä liekehtivä into. Ideologisuuden tulva läikähtelee puheissa. Impulsiivisuus ja tunteiden palo täyttää pöydän. Jonkun äidin ja isän lapsia hekin. Työllä ja vaivalla tehty, hoidettu ja kasvatettu. Siunattu raskas vanhemmuus! Siunattu nuoruus ja sen putkiaivoisuus!

Ravintolassa on harjoittelemassa muutama parinkympin molemmin puolin oleva nuori nainen. Toisen kohtaan kassalla. 

Tunnen olevani hänen kassakäsittelynsä aikana keisari. Hän osaa levittää henkisen punaisen maton eteeni. Nobodystä kohoaa hetkessä kruunupäinen mahtimies. Neito osaa myymisen taidon. Tai sitten minä olen niin nenästä vedettävä. Kenties jälkimmäinen osuu totuuteen ja myös upottaa. Ostaisin tyvären käsistä vaikka huvijahdin! Manipulointi on taito. Tai sitten keski-ikäisen miehen pää on niin pehminnyt, että nuoren naisen pelkkä hymy saa jo sekaisin. 

Sitten on tämä toinen harjoittelija. Hän liidättää rättiä ravintolapöytien pinnoilla kuin balettitanssijat tossujaan esiintymislavalla. Ruoan tähteet saavat kyytiä ja hän hymyilee asiakkaille kuin olisi palvelemassa hänen kuninkaallisen korkeutensa korkeita virkamiehiä. Rätti ei neitosta vaivaa. Se on luultavasti hänen mielessään taitoluistelijan kädessä oleva koristenauha, jonka avulla hän korostaa liikkeidensä sanomaa.

Onhan siinä eroa onko palvelemassa parkkiintunut ravintolatyöntekijä vai nuori innokas ensikertalainen! Ensin mainitulla kassa kilahtaa, ottaa rahat pois ja punaiset matot jää vetämättä. Rättikin läsähtää pöytään varsin karusti. 

Kääkkäikäisenä olen alkanut kokemaan myötätuntoa perin väärin ymmärrettyä elokuvaa "Kristuksen viimeinen kiusaus" kohtaan. Ohjaaja Martin Scorsese halusi elävöittää Nikos Kazantzakisin täysin kuvitteellisen romaanin pohjalta Jeesuksen ihmisyyttä. Sitä mistä Uusi testamentti toteaa, että Hän oli kiusattu samalla tavoin kuin kaikki meistä sillä suurella erotuksella ettei Jumalan Poika koskaan langennut syntiin. 

Leffassa kuvitellaan kuinka asiat olisivat menneet jos Kristus olisikin antanut periksi kiusauksille ja valinnut toisen tien. Onneksi näin ei käynyt. Mutta eihän mikään estä tätä kuvittelemasta. Aivojumppahan voi jopa terävöittää ymmärrystä siitä kuinka suuri Vapahtaja ihmiskunnalle on annettu! Pieni ajatusleikki avaa Kristuksen Edelläkävijä Johanneksen sanojen syvyyttä siitä, että Jeesus Kristus on Jumalan Karitsa! 

Scorsesen leffan inspiroimana olen pohtinut omaa elämääni. 

Jos olisin asettanut jalkani toisille poluille niin missä nyt olisin. Synnitön kun en ole niin kirjoittaisinko nyt kuinka raskasta on perhe-elämä kiukuttelevine lapsineen, vaimon vaatimuksineen ja kroonisine rahapulineen? Vastauksia näihin en voi tietää mutta kuvitella voin. 

Ajatushattaroita. 

Jatkan kahvin loppuun. 

Lähden kotiin.