perjantai 23. syyskuuta 2022

Kuningatar uskoi viinipuuhun


















Ihmisen vanheneminen ja rappeutuminen ovat väistämätön todellisuus, jota eivät voita kauneuskirurgia eikä lääketiede. Lopulta ruumiillisen kestävyyden rajat päättyvät. Edessä on kuolema.

Mutta! Luomakunnan alussa ei ollut näin. 

Alkusynnin jälkeen ihminen karkotettiin pois Elämän puun tyköä ja viskattiin ulos paratiisista. Fyysisen kuolevaisuuden aikakausi alkoi ja sen mukana tulivat rappeutuminen, sairaudet ja ikääntyminen. 

Näiden lisäksi ihmisessä alkoivat ilmetä rikkakasvit, jotka piinaavat edelleen ihmiskuntaa. Itsekkyys, viha ja väkivalta alkoivat rehottaa ihmisessä vaikka hänet alunperin luotiin hyveitä, harmoniaa ja kauneutta kantavaksi olennoksi. Ihminen luotiin Kolmiyhteisen Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Hänen, jonka sisäinen persoonien välinen ykseys on kokonaan hyvyyttä ja rakkautta. 

Valoon ja eheään elämään luodun ihmisen sisäisestä ja ulkoisesta elämästä eivät kaikki valot suinkaan sammuneet mutta himmenivät kyllä radikaalisti. Lämmön sijaan kylmät tuulet alkoivat puhaltaa. 

☦️ Risti ja ylösnousemus muuttivat onneksi kaiken! ♥️

Kristuksessa, sakramenttien kautta tarjotaan paluuta paratiisiin. Aivan erityisesti ehtoollisen lahjoissa kristityille tarjotaan Elämän puun hedelmiä, jonka yhteydestä ensimmäiset ihmiset karkotettiin pois. 

Tie Jumalan Paratiisiin on Kristuksessa avattu. Ristinpuu on Elämänpuu, jonka hedelmä on Kristus. Hän, joka on Ylösnousemus ja Elämä. Ortodoksisessa ehtollisveisussa sanotaan: 

"...juokaa kuolemattomuuden lähteestä..." 

Edesmennyt Englannin kuningatar uskoi "totiseen ja jaloon öljy-/viinipuuhun", Jeesukseen Kristukseen. Häneen, joka on itse "elämän puun hedelmä", joka lähetettiin meille Paratiisista syötäväksi, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä. Ristinpuun hedelmä, Kristus lahjoittaa ihmiselle täysin ilmaiseksi kuolemattomuuden. 

Kuningatar, niin kuin me kaikki, joudumme luovuttamaan "lihan ja veren", se on ruumiimme hautaan. Raamatun mukaan se ei nykyisessä alennustilassaan voi periä Jumalan valtakuntaa. Sen vuoksi uskovaisetkin kuolevat. "Ellei nisunjyvä putoa maahan ja kuole..."

Me kristityt uskomme "ruumiin ylösnousemukseen." Emme luurankojen ja mädän lihan tai mullan nousemiseen vaan uuden luomistyön hedelmän, kirkastetun ruumiin ylösnousemukseen. Se ei ole enää lihaa ja verta vaan jotain jaloa, pyhää, kaunista ja kuolematonta. 

Kuningattaren ruumiis sijoitettiin Windsorin linnan kappelin katafalkille lepämään ja odottamaan tuota ihmeellistä uuden luomisen, kirkastumisen päivää. 

Hänen majesteettinsa iankaikkinen sielu ei ole hautakammiossa. Tämä salattu kuningattaren persoonallisuuden syvin osa on kätkettynä hyvän Jumalan huolenpitoon Kristuksessa.